Blogi
Erilaisia tyylejä Johtamisen aakkoset Kulttuuri Luottamus Mielenmaisemia Työyhteisö Vaikutuksen alaisena Valta Vuorovaikutus Yhteisöllisyys
Hyvä paha valta
Sanalla valta on ollut huono kaiku, sillä sen koetaan kertovan käskyttämisestä ja oman tahdon toteuttamisesta välittämättä muista. Viimeaikainen keskustelu on…
Työyhteisödraamaa: Peripeteia, kun paluuta vanhaan ei enää ole
Peripeteia on draamassa se piste, jossa toiminnan suunta kääntyy äkillisesti. Paluuta vanhaan ei enää ole. Peripeteia on eräänlainen ratkaisun paikka,…
Työyhteisödraaman kaari
Aristoteleen runousopin mukaisesti luodaan edelleen käsikirjoituksia, jotka pitävät otteessaan ja tuottavat emotionaalista mielihyvää. Vetovoima perustuu dramaturgiaan, jonka avulla jo antiikin…
Työyhteisödraaman luonne
Työyhteisödraamat lähtevät liikkeelle osin asioista, mutta ennen kaikkea tunnekokemuksista. Päätökset ja muutokset saavat välillä kiihtymään ja ottamaan voimakkaasti kantaa, mutta…
Organisaatioelämä teatterina
Riippumatta siitä, on kyseessä draama teatterissa vai työelämässä, samat teatterin elementit ovat mukana. Molemmissa on kyse oikeanlaisten esitysten toteuttamisesta. Tarvitaan…
Työyhteisödraamaa: Katharsis eli helpotuksen voima
Tunnistatko jo katharsiksen hyödyn? Helpotuksen tunteen, joka syntyy onnistumisesta ja uusista oivalluksista. Käsite on tuttu aristoteelisesta draamasta. Katharsis on yhtä…
Mitä on organisaatiodramaturgia?
Ihmisten kohtalot ja työyhteisöjen tilanteet kiinnostavat, sillä niissä on draaman voima. Kuten elokuvissa ja näytelmissä, tapahtumat ja tarinat vetävät mukaansa,…
Työyhteisön kärjistyneet roolihahmot: luutunut
Luutuneet ovat laji, joka löytyy erityisesti organisaatioista, jotka ovat toimineet pitkään samalla tavalla. Kyse ei ole työvuosien määrästä vaan tavasta…
Työyhteisön kärjistyneet roolihahmot: ankeuttaja
Monessa työyhteisössä elää ankeuttaja, joka saa voimansa kaikesta siitä, mikä hänen mielestään on pielessä. Huonosti hoidettu, väärään aikaan, ei huomioitu…
Draaman voima
Ihmisten väliset suhteet ja tapahtumat organisaatiossa muistuttavat elokuvan tai näytelmän juonta. Kollegoihin tutustutaan pikkuhiljaa ja jotkut tulevat tärkeiksi ja samastumisen…
Työyhteisö draaman näyttämönä
Organisaation toiminnassa on paljon draaman piirteitä. Monenlaisia tapahtumia ja esittämistä eri muodoissaan. Tilanteita, jotka saavat komedian tai tragedian piirteitä tai…
Vahvista myötätuntoa
Myötätunto, empatia ja tunnetaidot auttavat vähentämään kielteisiä kokemuksia työyhteisössä ja rakentamaan innostuksen kautta tuloksia ja kilpailukykyä. Myötätunto tulee näkyväksi toimintana…
Lannistatko huomaamatta?
Jokainen osaa kannustaa mutta myös lannistaa. Tunnistat tilanteen varmasti. Esimerkiksi palaverissa, kun et saa puheenvuoroa. Tai kun ehdotuksesi ohitetaan välinpitämättömästi…
Yhteisöllisyyden uusi aika
Mikä saa ihmiset yhdistymään tavalla, joka tuottaa tuloksia myös organisaation arjessa? Siihen tarvitaan sopiva määrä yhteisöllisyyttä. Sanalla yhteisöllisyys on ihastuttavan…
Pari sanaa luottamuksesta
Luottamus on tunne siitä, että toiseen ihmiseen ja hänen hyväntahtoisuuteensa voi luottaa. On ennakoitavissa, miten hän toimii eri tilanteissa. Kun…
Keneen samastut?
Ei ole merkityksetöntä, miten suhtaudumme toisiimme. Haemme mallia meille tärkeistä ihmisistä. Samastumme heihin ja jäljittelemme sitä, mitä toinen tekee. Otamme…
Miten osoitat arvostusta?
Kuten sosiaalipsykologian emeritusprofessori Antti Eskola on sanonut, inhimillisyys ei sijaitse ihmisessä itsessään, vaan ihmisten välillä. Samassa paikassa sijaitsee myös arvostus….
Sosiaalinen minämme
Haluamme olla osa kiinnostavaa porukkaa. Sellaista, joka tuntuu itselle tärkeältä ja mukana olevat ihmiset sellaisilta, joiden kaltaisiksi haluaisi tulla. Miksi?…
Organisaatiokulttuurin voima
Se saa sinut ponnistelemaan yhteisen päämäärän eteen tai pitämään tiukasti kiinni omista tavoitteistasi. Tuomaan mielipiteesi avoimesti esille tai puhumaan työasioista…
Myötätunnon mullistava voima
Myötätunto on vahva sana, johon on otettava kantaa. Sana empatia on helpompi sanoa, onhan se jo juurtunut osaksi liiketoimintaorganisaatioidenkin puhetta….