Työyhteisödraamaa: kaikkitietävyys

Jokaisella on kokemus niistä, jotka kokevat tietävänsä kaiken organisaation toiminnasta ja tuovat sen mielellään esille. Heillä on varma näkemys siitä, mikä olisi viisasta tai välttämätöntä. Usein kannanottoon liittyy pieni kritiikin siemen: kyllähän nyt jokaisen asioita vähääkään tuntevan tulisi näin perustavanlaatuiset tilanteet hallita. Näitä joka tilanteessa osaamisensa esille tuovia kutsutaan usein besserwissereiksi, mutta kyseessä on myös ilmiö, joka syntyy ryhmässä, kun tarkkailee muiden toimintaa hieman ulkopuolisen silmin.

Jo Aristoteleen esille tuoma kaikkitietävyys on jatkuvasti läsnä myös työyhteisön toiminnassa. Yksilön piirteenä se saa neuvomaan muita tilanteesta ja omasta osaamisesta riippumatta. Ryhmässä se tiivistää joukon yhteiseksi rintamaksi jonkun puolelle tai jotain vastaan. Kaikkitietävyyden voimaa työyhteisössä ei kannata aliarvioida.

Aristoteleen mukaan draama pitää katsojaa otteessaan juonen ja henkilöiden lisäksi myös kaikkitietävyyden keinoin. Kaikkitietävyys syntyy kokonaiskuvasta. Yleisöllä on enemmän tietoa kuin päähenkilöllä, sillä yleisö näkee kokonaisuuden, päähenkilö vain rajatun osan tästä. Yleisö saa kuvan kaikkien toimijoiden intresseistä ja eri tapahtumista, päähenkilö tuntee vain oman tilanteensa. Tieto kokonaisuudesta saa katsojan eläytymään ja muodostamaan oman näkemyksensä siitä, miten päähenkilön kannattaisi toimia. Se, jolla on kattavampi kuva tilanteesta, kokee kaikkitietävyyden voiman.

Työyhteisöä leimaa samanlainen kaikkitietävyyden piirre erityisesti ristiriitatilanteissa. Silloin, kun kokee olevansa esityksen (konflikti- tai muutostilanteen) yleisön roolissa, tietää kyllä, miten näyttämöllä kannattaisi toimia. Päärooleissa olevien toimintaa ja tapahtumia seurataan herkeämättä: minä ja me tiedämme kyllä, kuinka kannattaisi toimia ja mitä vaikutuksia tällä kaikella on. Yleisö ottaa kaikella voimallaan kantaa tapahtumiin aristoteelisen draaman kaikkitietävyyden hengessä.

Katseiden kohteena näyttämöllä olijat ovat sen sijaan usein annetussa roolissa ja käsikirjoitus ohjaa esitystä. Se tuntuu rajaavan toimintaa. Joskus rajat ovat todelliset, joskus taas omissa tai yhteisön mielikuvissa. Jos rajoitteet ovat vain pinttyneitä tapoja tai puutteellisia käsityksiä todellisuudesta, kannattaa yleisö ottaa mukaan näyttämölle vaikutusvaltaiseen rooliin.

Kaikkitietävyys on inhimillistä, eikä sitä kannatakaan yrittää vähentää. Sitä kannattaa hyödyntää. Mitä paremmin kaikkitietävät saa mukaan jo käsikirjoitusvaiheeseen suunnittelemaan sitä, miten menetellään, sitä paremmat mahdollisuudet lopullisella esityksellä on mahdollisuus onnistua.