Blogi

Hetki, jolloin lumoudut mai­se­masta tai kat­seesta, joka kos­kettaa. Näet aurin­gon­nousun oranssin ja tur­koosin kirk­kaampina kuin ennen ja lokkien siipien liikkeen valai­sevan taivaan. Rie­mastut siitä, mitä kuulet kes­kus­te­lussa tai

Se, mitä kuu­lemme, on mer­kittävä mielen maisema. On ihan eri asia olla ympä­ris­tössä, jossa mus­ta­rastaan laulu sekoittuu leh­ti­metsän lin­tujen moniin ääniin ja vaihtuu kiu­rujen liver­rykseen pel­lolla. Tai kuulla

Hil­jaisuus on se, mitä tar­vitsee kuul­lakseen itsensä. Ei äänet­tö­myyttä, sitä, että ei kuulu mitään. Mie­luiten luonnon ääniä omien aja­tusten taus­talle. Tuulen huminaa, lin­tujen laulua, taus­talla kuu­luvia työn ääniä.  Äänimaiseman

”Mer­kitse itsellesi tär­keimmät asiat kalen­teriin, älä pel­kästään prio­risoi sitä mitä kalen­te­rissa sattuu olemaan.” Mie­te­lause hotellin käy­tä­vällä. Tär­keintä on tehdä, mikä on itselle tärkeää. Huo­lehtia siitä, että sille on

– Mitä suo­ma­laiset tekevät, jos eivät har­rasta pyö­räilyä? Kysy­myksen esitti rouva, joka oli samaan aikaan juo­ma­tauolla. Ennen kuin ehdin vastata, hän jatkoi totea­malla, että jotain ulkoiluun liit­tyvää tietenkin,

Yhteen­kuu­lu­vuuden tunne syntyy hel­posti. Kun kävelee kau­pun­gilla muiden kul­ki­joiden kanssa samaan suuntaan. Kun ajaa pyö­rällä ja vastaan tulee muita pyö­räi­li­jöitä. Samalla rei­tillä, samaa teke­mässä. Tai teras­silla illan lämmössä

Kertoa vai kuun­nella? Puhutko mie­luimmin itse vai mal­tatko myös kuun­nella toisen aja­tuksia? Moni tun­nistaa itsensä jom­mas­ta­kum­masta. Joku haluaa itse olla aina äänessä ja kertoa oman tari­nansa tai näkemyksensä.