Blogi
Aiheet

Lannistatko huomaamatta?
Jokainen osaa kannustaa mutta myös lannistaa. Tunnistat tilanteen varmasti. Esimerkiksi palaverissa, kun et saa puheenvuoroa. Tai kun ehdotuksesi ohitetaan välinpitämättömästi edes keskustelematta. Turhauttaa, ärsyttää, tuntuu epäreilulta. Lannistamiseen ei

Yhteisöllisyyden uusi aika
Mikä saa ihmiset yhdistymään tavalla, joka tuottaa tuloksia myös organisaation arjessa? Siihen tarvitaan sopiva määrä yhteisöllisyyttä. Sanalla yhteisöllisyys on ihastuttavan vanhanaikainen kaiku. Se tuntuu viittaavan johonkin sellaiseen ideaaliin,

Pari sanaa luottamuksesta
Luottamus on tunne siitä, että toiseen ihmiseen ja hänen hyväntahtoisuuteensa voi luottaa. On ennakoitavissa, miten hän toimii eri tilanteissa. Kun toinen osoittautuu luottamuksen arvoiseksi, syventävät kokemukset luottamusta. Se

Keneen samastut?
Ei ole merkityksetöntä, miten suhtaudumme toisiimme. Haemme mallia meille tärkeistä ihmisistä. Samastumme heihin ja jäljittelemme sitä, mitä toinen tekee. Otamme esimerkkiä tavasta puhua, kiinnostuksen kohteista, suhtautumisesta ja asenteista

Miten osoitat arvostusta?
Kuten sosiaalipsykologian emeritusprofessori Antti Eskola on sanonut, inhimillisyys ei sijaitse ihmisessä itsessään, vaan ihmisten välillä. Samassa paikassa sijaitsee myös arvostus. Se, miten kohtelemme toisiamme, heijastuu sekä hyvinvointiin että

Sosiaalinen minämme
Haluamme olla osa kiinnostavaa porukkaa. Sellaista, joka tuntuu itselle tärkeältä ja mukana olevat ihmiset sellaisilta, joiden kaltaisiksi haluaisi tulla. Miksi? Jokaiselle on tärkeää kuulua johonkin ryhmään, kiinnittyä siihen

Organisaatiokulttuurin voima
Se saa sinut ponnistelemaan yhteisen päämäärän eteen tai pitämään tiukasti kiinni omista tavoitteistasi. Tuomaan mielipiteesi avoimesti esille tai puhumaan työasioista vain asianomaisten selän takana. Olemaan mukana tai pysymään

Myötätunnon mullistava voima
Myötätunto on vahva sana, johon on otettava kantaa. Sana empatia on helpompi sanoa, onhan se jo juurtunut osaksi liiketoimintaorganisaatioidenkin puhetta. Kun puhuu yhteisestä innostumisesta ja inspiroitumisesta tuntuu luontevalta

Tervehtimisen voima
Keväällä käytiin eri medioissa vilkasta keskustelua siitä, miten kohtaamme toisemme. Keskustelu tiivistyi siihen, miten tervehdimme toisiamme. Aihe on sama, josta olen usein keskustellut työyhteisöissä. Aihe tuntuu monesta ensi

Persoonallisuudet töissä
Tapaat päivittäin erilaisia persoonallisuuksia, joiden kanssa teet yhteistyötä tai joita kohtaat erilaisissa tilanteissa. Joidenkin kanssa toimit mielellään ja suorastaan odotat sitä. Joidenkin kanssa yhteistyö takkuilee tai saatat jopa

Hieman oikeudenmukaisuudesta
Tarve tulla kohdelluksi oikeudenmukaisesti on meissä syvällä. Esimies, jonka koetaan antavan mahdollisuuksia, kohtelevan reilusti ja toimivan fiksusti, saa usein ratkaistua vaikeitakin tilanteita. Sen sijaan epäreiluksi koettu toiminta ja

Tunteet työyhteisössä
Tunteet heräävät työyhteisössä samoista asioista kuin muutenkin elämässä. Ilahtumisesta. Epävarmuudesta. Uusista asioista ja ihmisistä. Muutoksista. Yllättävistä tapahtumista. Siitä, kuka puhuu kenenkin kanssa. Tai kenen kanssa ei puhuta. Mitä

Keskustelun merkityksestä
Puhutko mieluimmin itse vai maltatko myös kuunnella toisen ajatuksia? Moni tunnistaa itsensä jommastakummasta. On sellainen, joka haluaa itse olla aina äänessä ja kertoa oman tarinansa tai näkemyksensä. Joku

Vähän urheilupsykologiaa työelämään
Kuuntelin ennen juoksutapahtumaa esitystä urheilupsykologiasta. Asiat olivat sinällään tuttuja, mutta sisältö pysäytti miettimään, kuinka paljon hyötyä niistä on omaan arkeen. Mikä aiheessa oli oivalluttavaa koko elämän kannalta? Väitetään,

Tavoista ja muutoksesta
Loman jälkeen kirjahyllystä osui käteen Leo Babautan Zen habits -sivuilta tulostamani juttu tapojen muuttamisesta. Omien rutiinien tarkastelulle loman päättyminen on hyvä hetki. On mahdollisuus antaa tilaa sille, mikä

Pysähtymisen paikka
Loma. Vuodenajasta riippumatta se tarkoittaa usein sitä, että viimeiset pari viikkoa ennen lomaa tekee töitä entistä tiiviimmällä tahdilla, jotta voisi jäädä hyvillä mielin lomalle. Vielä pari kokousta lisää

Älä välttele valtaa
Valta, mistä siinä oikein on kyse? Valta kiinnostaa, mutta samalla se saattaa myös ärsyttää tai hämmentää. Jollain voi olla liikaa valtaa, jollain taas liian vähän. Sanalla valta on
Arki vai hanke?
”… oikeastaan on kyse siitä, hahmottaako asian hankkeena vai arkipäivän tekemisenä. Johto näkee muutoksen usein hankkeena, henkilöstö taas sen vaikutukset päivittäiseen työhön.” Lause kesken palaveria pysäytti. Se kirkasti

Sanoilla on merkitystä
Vaikka sanat pysyisivät ennallaan, niiden sisältö saattaa muuttua. Huomaat käyttäväsi tuttua sanaa ja ihmettelet, miksi kollega tuntuukin olevan eri linjoilla. Ikään kuin kulkisitte tällä kertaa eri reittiä pitkin.
Ryhtymisrajoitteisuus – toimijuuden toinen puoli
Kirjoitin jokin aika sitten toimijuudesta eli tahdosta saada aikaan ja halusta muuttaa maailmaa. Vaikka onnistuminen ja aikaan saaminen kasvattavat ammatillista itsetuntoa ja lisäävät meille kaikille tärkeää hallinnan tunnetta

Tiimi, yhteisö vai organisaatio?
Koulutuspäivän tauolla pohdittiin, mitä eroa on sanoilla tiimi, työryhmä, yhteisö tai organisaatio. Niitähän käytetään sujuvasti arkipuheessa samaakin porukkaa kuvaamaan. Kuitenkin ne painottavat toimintaa ja yhteistyötä hieman eri näkökulmista.