Puhun, kirjoitan ja valmennan. Tietokirjailija, työnohjaaja, yhteiskuntatieteiden tohtori, ultrajuoksija, matkapyöräilijä ja kaupunkivaeltaja.

Solmukohtia
Vuorovaikutus ja yhteisöjen maailma

Mielenmaisemia 
Juoksu, matkapyöräily, kaupunkivaellus ja mielenmaisemat.

Vuorovaikutus

Tarinoiden totuus 3/4

 Se, mitä toi­sis­tamme ker­romme, on tärkeä osa yhteistä elämää. Vai tie­dätkö mitään paikkaa, jossa pysyt­täisiin tiu­kasti vain niin sano­tussa asiassa, eikä koskaan puhut­taisi mitään ihmisistä?

Minä en. Jutut, huhut ja juorut ovat yksi yritys ymmärtää, mitä ryh­mässä on meneillään. Samalla ne ovat keino saada hieman hal­linnan tun­netta sosi­aa­li­sissa tilan­teissa. Silloin voi kuvi­tella tie­tä­vänsä, arvaa­vansa tai tul­kit­se­vansa tapah­tumat oikein. Ja mitä useampi on samoilla lin­joilla, sitä todem­maksi ole­tukset alkavat ihmisten mie­lissä muodostua.

Tarinat eivät kui­tenkaan ole vain muiden toi­minnan ihmet­telyä, sillä haemme niiden kautta myös tukea omille rat­kai­suille. Tuon kanssa on hyvä olla väleissä, tätä hen­kilöä kan­nattaa väl­tellä. Tähän voi luottaa, tuo kertoo kaiken eteenpäin, tuo vain lupaa eikä kui­tenkaan tee.

Vaikka osan jutuista on tar­koitus vain viih­dyttää, ne eivät ole vain ajan­vie­tettä. Kai­kella ker­ro­tulla on syy, ajan­kohta on tarkoin valittu ja kuu­li­joissa halutaan herättää sopiva reaktio. Osa tarinan ker­to­misen taitoa on se, pal­jas­taako ker­ralla kaiken vai vih­jai­leeko vain sen verran, että muiden kiin­nostus var­masti herää. Vai onko asia kenties sel­lainen, että sen ker­to­mista kan­natta pantata hetki, jotta vai­kutus on paras mahdollinen? 

Jokaiseen ryhmään syntyy oman­lai­sensa puhetapa. Joskus se lainaa piir­teitä suoraan kir­jal­li­suu­desta. Jois­sakin pai­koissa eniten kiin­nostaa kuka teki mitä, kenen kanssa, miksi ja mitä siitä seurasi. Toi­sissa kes­ki­tytään syyl­listen löy­tä­miseen ja tuomion julis­ta­miseen. Monessa puhutaan koru­lausein kai­kesta hyvästä ja kau­niista vas­ta­kohtana arki­selle aher­ruk­selle. Jois­sakin on tär­keintä ohjeistaa kaikki mah­dol­linen. Eikä liene yhteisöä, jota ei kiin­nos­taisi perin­teiset aiheet kuten romanssit, hyl­kää­miset, riidat ja taistelut.

Joskus tun­tuukin siltä, että kaikki puheet kier­tyvät näiden klas­si­koiden ympä­rille. Ystävien tapaa­mi­sessa totta kai, mutta myös missä vain pai­kassa, jossa ollaan tii­viisti yhdessä.

Olin kerran hetken aikaa töissä orga­ni­saa­tiossa, jossa ihmiset tun­sivat toi­sensa hyvin vuosien ajalta. Myös vapaa-aikaa vie­tettiin yhdessä, joten kes­kus­te­lu­nai­heetkin vaih­te­livat suju­vasti työ­asioiden ja vapaa-ajan välillä. Mutta se, mikä eri­tyi­sesti kiin­nitti huo­miotani, oli eri­lainen tapa puhua silloin, kun kaikki olivat yhdessä ja silloin, kuin läsnä oli vain muutama ihminen.

Jul­ki­sesti kaikki olivat kave­reita kes­kenään, ja puhe kes­kittyi siihen, kuinka iha­nasti kaikki sujuu. Sen sijaan kahden kesken ker­rottiin toi­sen­laista tarinaa. Ketkä tie­dettiin todel­li­suu­dessa viha­mie­hiksi, vaikka he esit­tävät ylimpiä ystäviä. Kuka oli moit­tinut ketäkin, ollut sala­ra­kas­tunut tai tuhonnut toisen mah­dol­li­suudet. Jutut ker­rottiin yleensä hymyillen ja neut­raa­listi, ikään kuin ne oli­sivat olleet osa työasioita.

Sinällään tie­tysti oli­vatkin, sillä ihmi­sethän työt tekevät. Mutta kokemus oli häm­mentävä, ja usein huo­masin miet­tiväni, mihin uskoa. Eikä mennyt kuin kuu­kausi, kun tunsin jo olevani perillä suh­teiden ja ihmisten his­to­riasta. Mutta tun­sinko itseni tasa­ver­tai­seksi ja oppivani jotain amma­til­li­sesti? En, mutta sitä enemmän opin ihmisistä.

Soita 000 000 0000