Puhun, kirjoitan ja valmennan. Tietokirjailija, työnohjaaja, yhteiskuntatieteiden tohtori, ultrajuoksija, matkapyöräilijä ja kaupunkivaeltaja.

Solmukohtia
Vuorovaikutus ja yhteisöjen maailma

Mielenmaisemia 
Juoksu, matkapyöräily, kaupunkivaellus ja mielenmaisemat.

Vuorovaikutus

Näyttämöllisyys ja esittämisen voima 2/5

Yritys antaa itsestään halua­mansa kuva on vain osa vuo­ro­vai­ku­tusta, eikä vai­ku­tel­masta voi päättää yksin. Vuo­ro­vai­kutus on sanan­mu­kai­sesti jat­ku­vasti muuttuva tila, jossa jokainen reagoi eri tavoin toi­siinsa. Puheella on suuri mer­kitys, mutta ele­kieli kertoo suh­tau­tu­mi­sesta vielä tar­kemmin. Mutta jotta ymmär­täi­simme toi­siamme, tar­vitaan myös sosi­aa­lista herk­kyyttä aistia sanojen takana oleva, sillä sen viesti on usein tär­keämpi. Jotkut ovat siinä kovin tai­tavia, toisia se taas ei juu­rikaan kiin­nosta. Mutta hel­pompaa, kuin tajuta mistä on kyse, on tulkita tilanne täysin väärin. Eri­tyi­sesti silloin, kun on juut­tunut omiin käsi­tyk­siinsä, on vaikea ymmärtää toisia.

Sitä paitsi, kuten pro­fessori Osmo A. Wiion kuu­lui­sissa vies­tinnän laeissa sanotaan, vies­tintä epä­on­nistuu aina, paitsi sat­tu­malta. Ja jos sanoma voidaan tulkita eri tavoin, niin se tul­kitaan tavalla, josta on eniten vahinkoa.

Juuri nuo vää­rin­tul­kinnat lisään­tyvät aina, kun ilmassa on jän­nit­teitä ja ris­ti­riitoja. Sain siitä hyvän ope­tuksen kerran, kun olin tii­missä, jossa oikein kukaan ei luot­tanut toi­siinsa. Paitsi tie­tysti ne pienet klikit, jotka olivat tuossa epä­luot­ta­muksen laak­sossa löy­täneet toi­sistaan hengenheimolaiset.

Mitään, mitä sanottiin, ei uskottu sel­lai­senaan. Sen sijaan rivien välejä luettiin niin antau­muk­sella, että sen suo­rastaan kuuli. Tul­kintoja myös poh­dittiin yhdessä puo­li­ääneen käy­tä­villä. Kai­kesta tun­nuttiin löy­tyvän jotain kieroa, epäi­lyt­tävää ja tar­koi­tus­ha­kuista. Jopa siitä, miten tervehti.

Jokainen oli jat­kuvan kriit­tisen katseen kohteena. 

Itse asiassa työ­päivät muis­tut­tivat parodiaa van­hasta puku­draa­masta, jossa puhetapa ja ele­kieli olivat näyt­täviä ja har­kittuja. Muutuin itsekin sel­lai­seksi. Olin tarkkana ter­veh­ti­mi­sessä, sana­va­lin­noissa ja äänen­sä­vyssä. Siinä, ketä katsoin ja millä ilmeellä. Eri­tyi­sesti siinä, että koh­telin kaikkia samoin. En enempää, en vähempää, en eri lailla.

Silti koke­mukseni oli, ettei mikään toi­minut. Ei myön­teinen suh­tau­tu­minen, ei neut­raali sivusta kat­so­minen, ei vas­taa­minen samalla mitalla eikä kaiken huo­miotta jät­tä­minen. Suhteet olivat sol­mussa ja sosi­aa­liset tilanteet sot­kuisia, emmekä lop­pujen lopuksi edes halunneet ymmärtää toi­siamme. Sen lisäksi jatkuva tark­kailun koh­teena ole­minen terä­vöitti aistit, teki käyt­täy­ty­mi­sestä muo­dol­lista ja sai meidät myös vält­te­lemään toisiamme.

Kuten arvaat, ei tiimin yhteis­työstä tullut mitään. Harmi kyllä, sillä asiat kyllä osattiin. Mutta kes­ki­näiset epä­luulot olivat niin syvät, että ne toivat jokaisen huonot puolet esille.

Se teki yhtei­sestä esi­tyk­ses­tämme surkean. 

Soita 000 000 0000