Näyttämöllisyys ja esittämisen voima 2/5

Yritys antaa itsestään haluamansa kuva on vain osa vuorovaikutusta, eikä vaikutelmasta voi päättää yksin. Vuorovaikutus on sananmukaisesti jatkuvasti muuttuva tila, jossa jokainen reagoi eri tavoin toisiinsa. Puheella on suuri merkitys, mutta elekieli kertoo suhtautumisesta vielä tarkemmin. Mutta jotta ymmärtäisimme toisiamme, tarvitaan myös sosiaalista herkkyyttä aistia sanojen takana oleva, sillä sen viesti on usein tärkeämpi. Jotkut ovat siinä kovin taitavia, toisia se taas ei juurikaan kiinnosta. Mutta helpompaa, kuin tajuta mistä on kyse, on tulkita tilanne täysin väärin. Erityisesti silloin, kun on juuttunut omiin käsityksiinsä, on vaikea ymmärtää toisia.

Sitä paitsi, kuten professori Osmo A. Wiion kuuluisissa viestinnän laeissa sanotaan, viestintä epäonnistuu aina, paitsi sattumalta. Ja jos sanoma voidaan tulkita eri tavoin, niin se tulkitaan tavalla, josta on eniten vahinkoa.

Juuri nuo väärintulkinnat lisääntyvät aina, kun ilmassa on jännitteitä ja ristiriitoja. Sain siitä hyvän opetuksen kerran, kun olin tiimissä, jossa oikein kukaan ei luottanut toisiinsa. Paitsi tietysti ne pienet klikit, jotka olivat tuossa epäluottamuksen laaksossa löytäneet toisistaan hengenheimolaiset.

Mitään, mitä sanottiin, ei uskottu sellaisenaan. Sen sijaan rivien välejä luettiin niin antaumuksella, että sen suorastaan kuuli. Tulkintoja myös pohdittiin yhdessä puoliääneen käytävillä. Kaikesta tunnuttiin löytyvän jotain kieroa, epäilyttävää ja tarkoitushakuista. Jopa siitä, miten tervehti.

Jokainen oli jatkuvan kriittisen katseen kohteena. 

Itse asiassa työpäivät muistuttivat parodiaa vanhasta pukudraamasta, jossa puhetapa ja elekieli olivat näyttäviä ja harkittuja. Muutuin itsekin sellaiseksi. Olin tarkkana tervehtimisessä, sanavalinnoissa ja äänensävyssä. Siinä, ketä katsoin ja millä ilmeellä. Erityisesti siinä, että kohtelin kaikkia samoin. En enempää, en vähempää, en eri lailla.

Silti kokemukseni oli, ettei mikään toiminut. Ei myönteinen suhtautuminen, ei neutraali sivusta katsominen, ei vastaaminen samalla mitalla eikä kaiken huomiotta jättäminen. Suhteet olivat solmussa ja sosiaaliset tilanteet sotkuisia, emmekä loppujen lopuksi edes halunneet ymmärtää toisiamme. Sen lisäksi jatkuva tarkkailun kohteena oleminen terävöitti aistit, teki käyttäytymisestä muodollista ja sai meidät myös välttelemään toisiamme.

Kuten arvaat, ei tiimin yhteistyöstä tullut mitään. Harmi kyllä, sillä asiat kyllä osattiin. Mutta keskinäiset epäluulot olivat niin syvät, että ne toivat jokaisen huonot puolet esille.

Se teki yhteisestä esityksestämme surkean.