Joukkoon kuulumisen lumo 1/4

Kukapa ei haluaisi tutustua ihmisiin, jotka ovat kieh­tovia esi­merkkejä siitä, mihin itsekin pyrkii. Olla mukana siellä, missä on kiin­nos­tavia tyyppejä ja kivaa teke­mistä. Tai tuntea kuu­lu­vansa ryhmään, joka ottaa läm­pi­mästi ja liikoja kysee­na­lais­ta­matta vastaan, ja tahtoo pitää sinut mukana.

Muistan heti monta tilan­netta, jossa nime­nomaan mie­len­kiin­toiset ihmiset innos­tivat mukaan.

Opis­ke­lu­ka­verit, joiden rento elä­män­tyyli vie­hätti. Teks­tii­lityön tai­tajat, joiden väri­silmän ja tek­niset taidot halusin oppia. Juok­sijat, joiden elä­mäntapa oli ins­pi­roiva. Joh­tajat, joiden asenne ja vuo­ro­vai­ku­tus­taidot olivat koh­dallaan. Työ­ka­verit, jotta aut­toivat ymmär­tämään toi­mialan logiikan. Moni satun­nainen tapaa­minen ja kes­kustelu, joka herätti aja­tuksen jostain uudesta ja kokei­le­misen arvoisesta.

Joskus ryh­mästä tulee kuin paras ystävä, jolla on aina aikaa ja joka ymmärtää. Samalla voi nauttia toisten seu­rasta ja jakaa iloja ja huolia. Ja par­haim­millaan on itsekin se, jonka läs­näolo tuntuu tär­keältä ja jota kai­vataan. Silloin oma sosi­aa­linen maailma on kohdallaan.

Aina ei kui­tenkaan suju. Jokainen on joskus ollut poru­kassa, josta ei löydä hen­gen­hei­mo­laisia tai jonka tavat tai puhee­naiheet tun­tuvat vie­railta. Juuri niin kävi alussa kuvaa­massani yhdis­tyksen kokouk­sessa, jossa vetäjän koko olemus viesti vas­ten­tah­toi­suutta. Harva haluaa samastua sel­laiseen. Mutta mitä silloin voi tehdä?

Joku ei välitä muiden mie­li­pi­teistä, vaan toimii kuten itse par­haaksi näkee. Toinen irrot­tautuu jou­kosta, koska se ei vas­tan­nutkaan odo­tuksia. Kol­mannen valinta on vas­tustaa jat­ku­vasti kaikkea. Ja moni yrittää tehdä ryh­mästä mie­lei­sensä, yleensä huo­nolla lop­pu­tu­lok­sella, sillä suurin osa seuraa joh­tajaa, kuten tutussa leikissä.

Oma rat­kaisuni oli yhdis­telmä tuota kaikkea. Nostin esille tär­keinä pitä­miäni asioita, vaikka vas­taanotto ei ollut kovin lämmin. Yritin hou­ku­tella muut mukaan kes­kus­teluun, mutta tulos ei ollut kovin vakuuttava. Irtauduin het­keksi poru­kasta, mutta palasin kui­tenkin kiin­nos­tavan tavoitteen takia.

Muu­tokseen vaa­ditaan, että riit­tävän moni alkaa aja­tella ja toimia toisin kuin ennen. Joskus toi­min­ta­tavat eivät muutu, ennen kuin ihmiset vaihtuvat. 

Sisäinen skep­tikkoni sanoo, että ainakin tuossa jou­kossa uudis­tu­mista saa odotella.

Mikä kui­tenkin vetää mukaan toi­mintaan, vaikka porukka ei olisi ihan mie­leinen? Usein mah­dol­lisuus olla mukana sel­lai­sessa, joka ei ilman ryhmää onnis­tuisi. Lisäksi siellä voi saada tietoa ja suh­teita, jotka voivat avata uutta. Siinä on jo monta syytä, miksi seura hou­kuttaa. Mutta mistä syntyy jouk­ko­voima, joka saa nou­dat­tamaan ryhmän tahtoa ja unoh­tamaan omansa?