Joukkoon kuulumisen lumo 2/4

Joukko voi kietoa yksilön val­ta­pii­riinsä. Silloin oman ajat­telun ja har­kinnan tilalle astuu joukon yhteinen tahto, joka vie mukanaan kuin tulvavirta. 

Siitä on kiehtova kuvaus Elias Canettin klas­si­kossa Joukko ja valta. Luulen, että moni on tör­männyt ilmiöön joskus.

Ensin on muutama ihminen, joilla on yhteinen pää­määrä. Sitten joukko kasvaa ja alkaa kulkea samaan suuntaan. Tavoite yhdistää, vaikka sitä ei olisi edes lausuttu ääneen. Tunteet voi­mis­tuvat. Yhden kiih­tymys tarttuu muihin ja alkaa levitä lähes huo­maa­matta. Jou­kosta tulee kuin yhden tahdon ilmentymä, oli kyseessä sitten avoin ryhmä, johon kuka vain voi liittyä, tai sul­jettu piiri, joka valitsee itse jäse­nensä. Ja joukon valta lisääntyy aina, kun ryhmä kasvaa.

Kuvittele vaikkapa urhei­lu­jouk­kueen kan­nat­tajia, jotka vetävät muutkin kat­sojat mukaansa. Tai illan­vie­tossa syn­tyvää rie­ha­kasta tun­nelmaa, joka tavoittaa nekin, jotka istuivat alun perin hieman syr­jässä. Tai teat­te­rie­si­tyksen yleisöä, joka kokee samoja tun­teita kuin näyttelijätkin.

Tai kave­ri­po­rukkaa, opis­ke­li­joita luen­to­sa­lissa tai itseäsi läheisten kanssa. Tunteet ja tavoitteet tarttuvat.

Elias Canetti luon­neh­tiikin, että joukko on tiivis ryhmä, jossa syntyy kokemus ehdot­to­masta saman­mie­li­syy­destä ja samasta suun­nasta. Elämys on niin vahva ja pal­kitseva, että siihen haluaa mukaan yhä uudelleen. Ja silloin ryhmä voi muuttua kuu­liai­seksi lau­maksi, joka ohjautuu juuri sinne, minne joukon tahto vie.

Tai pikem­minkin tunteet, sillä tunteet ovat joukon ydin.

Juuri niin kävi orga­ni­saa­tioiden yhdis­ty­mi­sessä, jota kuvasin sosi­aa­listen ansojen yhtey­dessä. Silloin, kun koimme samoja tun­teita, tun­simme ole­vamme samalla puolella.

Tilan­teelle vihaiset liit­tyivät yhteen. Tule­vai­suutta pel­käävät yhdis­tyivät. Voi­ton­rie­mui­sista tuli oma ryh­mänsä. Välin­pi­tä­mät­tömät muo­dos­tivat löyhän yhteen­liit­tymän, joka tapaili satun­nai­sesti. Johtoa lähellä ole­vista tuli oma sisä­pii­rinsä. Saman­hen­ki­sistä sai tukea, ja yhdistävä tunne vah­vistui joka tapaa­mi­sella. Samalla tehtiin sota­suun­ni­telmia siitä, miten jat­kossa kan­nat­taisi toimia.

Saiko pelko orga­ni­saa­tio­muu­tok­sesta ihmiset käyt­täy­tymään aiem­masta poik­kea­valla tavalla? Toden­nä­köi­sesti, mutta mikä vain tun­teita herättävä kär­jistää käyt­täy­ty­misen ja saa liit­tou­tumaan saman­hen­kisten kanssa. 

Esi­mer­kiksi pää­tökset, joista ollaan eri mieltä, voivat aiheuttaa orga­ni­saa­tiossa jouk­ko­liikkeen. Nimi­tyk­sillä, toi­minnan muu­tok­silla ja tule­vai­suuden suun­ni­tel­milla on tie­tenkin mer­ki­tystä, mutta joskus vielä kiin­nos­ta­vampaa tuntuu joskus olevan se, mitä ihmisten välillä tapahtuu. Suo­si­minen, mustat listat, suhteet tai supina käy­tä­villä kiih­dyttää ja lietsoo jokaisen ottamaan kantaa puo­lesta tai vastaan.

Ryhmä vetää yksilön aina mukaansa. Ja, kuten jouk­kop­sy­ko­logiaa tut­kinut sosi­aa­lip­sy­kologi Gustave Le Bon sen tii­visti, jou­kossa yksilön oma har­kin­takyky katoaa. Silloin saattaa mennä mukaan sel­laiseen, joka kaduttaa jälkikäteen.