Niin helppoa kuin pysähtyminen teknisesti onkin, on se käytännössä osoittautunut vaikeaksi. Ei ehdi, ei ole tilaisuutta, ei ole aikaa. Eikä aina edes huomaa, että siihen olisi tarvetta. Silti pysähtymistä tarvitaan eniten juuri silloin, kun siihen tuntuisi olevan vähiten aikaa tai mahdollisuuksia. Miksi?
Pysähtyminen on hetken käyttämistä kokonaiskuvan saamiseen tilanteesta, toisen huolien keskittynyttä kuuntelua ja seuraavan vaiheen pohtimista ja suunnittelua. Pysähtymiseen ei välttämättä tarvita tuntikausia, usein riittää muutaman lisäminuutin käyttäminen esimerkiksi tilanteessa, jossa on vaara ajautua kiireessä ihmisten kohtaamattomuuteen ja asioiden nopeaan mutta pintapuoliseen käsittelyyn. Vaikka pysähtyminen on myös konkreettinen tekoa, siinä on kyse sekä asenteesta että tavoitteesta. Kokeeko asioiden ja ihmisten virran vievän eteenpäin vailla muuta mahdollisuutta kuin ajelehtia mukana, vai tuntuuko, että itsellä on mahdollisuus vaikuttaa tilanteeseen.
Pysähtyminen auttaa myös silloin, kun tunteet valtaavat tilanteet ja mielen. Kun ottaa hieman aikaa ja etäisyyttä, näkee ikään kuin ulkopuolisen silmin, mitä on meneillään. Saa paremman kokonaiskuvan ja tilaa miettiä, miten on hyvä edetä. Mutta ei pysähtymisessä ole kyse vain etäisyyden saamisesta. Toisinaan pysähtymistä tarvitsee siihen, että huomaa olevansa liian kaukana kaikesta, niin omien tehtäviensä viemänä, että kaikki muu ympäriltä tuntuu unohtuneen. Ei ole jutellut toisten kanssa, tavannut itselleen tärkeitä ihmisiä, syventynyt kunnolla asioihin tai kuulostellut tunnelmia ja ilmapiiriä. Silloin tietoinen hetki ajattelulle voi olla keino palauttaa itsensä tärkeän äärelle.
Niin insinöörimäiseltä kuin se saattaakin tuntua, pysähtymisen paikat on hyvä miettiä etukäteen. Perjantaisin työviikon jälkeen arviointia varten, maanantaisin tulevan suunnittelua. Sosiaalisten tilanteiden jälkeen hetken pohdinta niiden sujumisesta, tärkeiden esitysten jälkeen analyysi onnistumisesta. Kaiken koskettavan ja tunteita herättävän jälkeen muutama ajatus sille, mitä tapahtui ja mikä oli sen merkitys. Kun ottaa pysähtymisen ja pohtimisen tavaksi, eivät ne enää tunnu vievän aikaa muulta tärkeältä vaan antavan sitä lisää.
Pysähtymisessä ei kuitenkaan ole kyse paistattelusta, tuosta joillekin niin ominaisesta tavasta kerätä huomio ja katseet itseensä. Paistattelijoiksi voisi kutsua esimerkiksi sosiaalisten tilanteiden ikuisia keskipisteitä, loputtomien kovaäänisten juttujen kertojia ja niitä, jotka auliisti jakavat itseihasteisen sävyisiä tarinoita siitä, kuinka erinomaisesti kaikki aina vaan sujuu. Onnistumisten esille tuominen ja julkinen kiitos on tietenkin aina paikallaan. Mutta jos huomio on aina yhdessä, ja muut saavat vain yleisön roolin, ei se voi olla vaikuttamatta. Joskus on kyse myös siitä, keille kaikille kiitos kuuluu. Jos yksi paistattelee sen loistossa, mitä muut ovat saaneet aikaan, mutta unohtaa ottaa esille heidän osuutensa, alkavat luottamus, yhteistyö ja yhteisöllisyyden tunne helposti murentua.
Tutustu myös Oikeudenmukaisuuteen ja Omimiseen, Näyttelemiseen & Nipottamiseen, Malttiin & moittimiseen, Liikkeeseen ja Lykkäämiseen, Kiinnostukseen ja Kerskailuun, Jutteluun ja Juoruun, Ihmettelyyn ja Iloon, Harjoitteluun ja Haihatteluun, Guruun, Fraasiin, Edistämiseen ja Epämääräisyyteen, Diversiteettiin, Caseen, Balanssiin & Arvostamiseen ja Ankeuttamiseen
