Ei luottamusta ilman psykologista turvallisuutta

Tur­val­li­suuden tunne samoin kuin luot­ta­muskin tun­tuvat itsestään sel­vältä, kunnes ne rik­kou­tuvat. Niitä ei edes pohdi tai huomaa, ennen kuin jotain menee pieleen. 

Jak­samme luottaa toi­siimme yllät­tä­vänkin pitkään, mutta pie­netkin arkiset teot ja teke­mät­tö­myydet voivat aiheuttaa säröjä luot­ta­mukseen. Ei tarvita kuin het­kel­linen välin­pi­tä­mät­tömyys, halut­tomuus auttaa, juoruja tai nega­tii­visen suh­tau­tu­misen pal­jas­tavia ilmeitä ja eleitä, ja luot­tamus rakoilee. 

Luot­ta­muksen voi menettää myös väärien tul­kin­tojen, vää­rin­kä­si­tysten tai puhu­mat­to­muuden takia. Silloin myös psy­ko­lo­ginen tur­val­lisuus on vaa­rassa, sillä ilma­piiri, joka tuntuu jän­nit­tei­seltä, on täynnä ris­ti­riitoja ja jossa kysee­na­lais­tetaan ole­minen ja teke­minen, ei ylläpidä tur­val­li­suuden tunnetta. 

Luemme ja tul­kit­semme toi­siamme kai­kissa sosi­aa­li­sissa tilan­teissa. Pie­netkin havainnot ja tiedon muruset siitä, miten muut toi­mivat, luovat mer­ki­tyksiä ja vai­kut­tavat sekä käyt­täy­ty­miseen että luot­ta­muksen syn­ty­miseen. Ei niin pientä koh­taa­mista, ettei sillä olisi vai­ku­tusta yhteis­työhön, suh­tau­tu­miseen ja ilmapiiriin.