20.1.2021

Valta on taitoa vaikuttaa

Sosiaalinen valta perustuu henkilösuhteisiin, mutta se on myös taitoa vaikuttaa. Mistä vaikuttamisen taito sitten syntyy? Asiantuntemus, linjakkuus ja vastavuoroisuus ovat hyvä lähtökohta. Tunnet asian, olet johdonmukainen ja vakuuttava ja saat puolesta puhujia. Olet mukana siellä, missä pitää ja etkä vain seuraa vierestä, mitä tapahtuu.  Kun saat apua, vastaat siihen samalla tavoin. Vaikuttavuutta lisää, että koetaan hyväksi tyypiksi ja muut antavat julkisesti hyvää palautetta. Keskeistä on, että osoittaa pystyvänsä ratkaisemaan tilanteita. Vaikuttamisessa tarvitaan siis sekä henkilökohtaisia taitoja että tukea muilta.

Organisaation valtasuhteet uusiutuvat aina, kun ihmiset vaihtuvat. Muutokset saavat aikaan epävarmuutta ja ryhmittävät joukkoja uudelleen. Se näkyy esimerkiksi sosiaalisen vallan vaihtumisena, ihmissuhteiden ja suhtautumisen hienovaraisina tai selvinä muutoksina ja omaa toimintaa korostavana puheena. Pitkäänkin yhdessä toiminut ryhmä hakee uudelleen keskinäisiä asemiaan ja tapaansa toimia, kun joku kollegoista tai johdosta vaihtuu.

Henkilövaihdokset antavat mahdollisuuden rakentaa uudenlaiset valta-asemat ja parantaa omaa asemaansa, mutta liika itsekkyys ei kannata. Kestävä valta on yhteisöllistä, sillä vain yhdessä voi saada aikaan jotakin, jolla on jatkuvuutta. Jos toimii yksin, ohi muiden, menettää yhteisönsä arvostuksen ja sitä kautta myös sen antaman vallan. Sillä valtaa ei voi käyttää, elleivät muut suostu siihen.

Valta on olennainen osa organisaatioelämää, sillä valta elää suhteissa, rakenteissa ja tavoitteissa. Ja joku ottaa aina vallan. Jolleivat ne, joille se tehtävänsä puolesta kuuluu, niin ne, jotka saavat siihen odottamansa tilaisuuden. Valta pitääkin ottaa aina uudelleen. Sillä vain käyttämällä valtaa saa sitä lisää, käyttämättömyys johtaa vaikutusvallan hiipumiseen.

Jokainen organisaatio hyötyy sekä selkeistä rakenteista että hyvästä vuorovaikutuksesta. Molemmat vaativat taitoa käyttää valtaa hyvin ja oikeudenmukaisesti. Ei siis toimita toisten ohi, keskitytä muiden mustamaalaamiseen tai tavoitella vain omia intressejä. Vain siten voi saada aikaan jotakin, joka kestää. 

Mutta valta-asemalla on taipumus turmella ja viedä mukanaan. Kannattaa siksi olla tarkkana, ettei se vie väärään suuntaan. Käytä siis valtaasi, mutta älä anna sen käyttää sinua.