Puhun, kirjoitan ja valmennan. Tietokirjailija, työnohjaaja, yhteiskuntatieteiden tohtori, ultrajuoksija, matkapyöräilijä ja kaupunkivaeltaja.

Solmukohtia
Vuorovaikutus ja yhteisöjen maailma

Mielenmaisemia 
Juoksu, matkapyöräily, kaupunkivaellus ja mielenmaisemat.

Vuorovaikutus

Yhteisön sankarit ja konnat 2/3

Entä sitten yhteisön san­karit? Kun konnia yri­tetään työntää taka-alalle, san­ka­reita nos­tetaan jat­ku­vasti esille ja jalus­talle. Ne, jotka voit­tavat yhtei­sölle tär­keitä tais­te­luita, pää­sevät myös vai­kut­tamaan enemmän. Ne, joita ihaillaan, saavat suu­remman itse­näi­syyden ja vapauden viedä toi­mintaa toi­vo­maansa suuntaan. Heistä tulee myös esi­kuvia muille.

Esi­merkkinä toi­mi­minen on luon­tevaa san­karin mit­ta­suhteet saa­neelle, onhan paikka han­kittu juuri näyt­töjen ja onnis­tu­misten kautta. Kun saa kii­tosta muilta, on helppo esi­tellä saa­vu­tuk­siaan. Kun on esillä, saa huo­miota. Ja kun johto on siu­nannut san­karin aseman, saa hän entistä enemmän valtaa ja vastuuta.

San­ka­reiden valta perustuu siis saatuun arvos­tukseen. Uudet näytöt sekä paran­tavat asemaa ver­taisten jou­kossa että valavat johdon uskoa siihen, että tässä on yhteisön kul­ta­kimpale. Tun­nistat kyllä nopeasti ne, joilla on parempi status kuin muilla. Näet sen kat­seista, kuulet puheista ja huomaat siitä, että hänen ympä­rillään tuntuu olevan lois­tetta, joka saa ihai­lemaan, kadeh­timaan tai ihmet­te­lemään hen­kilön saamaa erikoiskohtelua.

Ensim­mäinen tun­nis­tamani aito sankari oli orga­ni­saation johtaja, joka kau­kai­suu­des­taankin käsin tuntui hal­lit­sevan hyvällä tavalla kaikkea. Hän oli tuki, joka huo­lehti siitä, että yhteisö sai mui­denkin sil­missä ansait­se­mansa aseman. Karismaa lisäsi se, että hän kohtasi jokaisen arvos­ta­vasti, mutta sil­loiseen kult­tuuriin sopien hieman etäi­sesti. Tuli olo, että kaikki etenee juuri niin kuin pitää, ja tule­vaisuus näyttää hyvältä. Ehkä juuri tuo yhdis­telmä etäi­syyttä, läm­mintä arvos­tusta ja hyviä suh­teita ylimpään johtoon antoi hänelle kiis­tat­toman aseman mei­dänkin silmissämme.

Toisen, ehkä hieman yllät­tä­vämmän, mutta sitäkin ylei­simmän san­ka­ri­tyypin koh­tasin, kun olin töissä asia­kas­pal­ve­lussa. Hän oli henkilö, joka kes­kittyi täy­del­li­sesti töihin, jaksoi puurtaa sil­loinkin, kun me muut hieman lais­kot­te­limme, ja jonka osaa­miseen ja rau­hal­li­suuteen saattoi aina luottaa. Jos työ­pa­niikki meinasi iskeä, ei tar­vinnut kuin vil­kaista hänen suun­taansa, niin itsekin rau­hoittui. Eihän tässä olekaan mitään hätää. Ihai­limme hänen paneu­tu­mistaan, arvos­timme hänen tasa­pai­noaan, olimme salaa kateel­lisia hänen kyvystään kes­kittyä töihin. San­karin viittaa hän ei halunnut ottaa ylleen, vaan puhui itsestään mie­luiten työ­muu­ra­haisena, joka pysyi polullaan.

Me kaikki oli­simme toi­voneet ole­vamme kuten hän, mutta pouk­koi­limme liikaa kaiken uuden perässä emmekä jak­saneet pysy­tellä koko aikaa työ­teh­tävien parissa. 

Sen sijaan kolmas tun­temani san­karin maineen saanut oli selvä vas­ta­kohta edel­li­sille. Hän oli kova­ää­ninen, repivän suo­ra­pu­heinen, välin­pi­tä­mätön siitä, mitä muut hänestä ajat­te­livat. Teki mitä tahtoi ja hau­kotteli näyt­tä­västi, jos jonkun puhe tyl­sis­tytti. Teki hän tulos­takin, mutta tavalla, joka oli vieras muille.

Ei ehkä kuu­losta yhteisön san­ka­rilta, mutta hänellä oli yksi etu puo­lellaan. Johdon vank­ku­maton tuki. Se oli niin ilmeistä, ettei kukaan meistä oikein roh­jennut kysee­na­laistaa hänen toimintaansa.

Siitä sai nimittäin napakan palautteen suoraan orga­ni­saation hui­pulta. Se oli oiva keino osoittaa kunkin paikka yhtei­sössä. Se ei tun­tunut kovin muka­valta, mutta ikävä kyllä tun­teilla ei tuossa pai­kassa ollut merkitystä.

Orga­ni­saatiot ovat joskus kovin raa­dol­lisia. Sama taitaa kyllä päteä myös mihin tahansa ryhmään ihmisiä.

Soita 000 000 0000