Puhun, kirjoitan ja valmennan. Tietokirjailija, työnohjaaja, yhteiskuntatieteiden tohtori, ultrajuoksija ja matkapyöräilijä.

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on email

Pitäisi kir­joittaa blogi, kun sel­laiseen kerran tuli sitou­duttua. Mutta kun on niin monen­laista muuta. Juuri, kun olin suun­ni­tellut kir­joit­tavani illalla (kuten tie­dätte, kan­nattaa aika­tau­luttaa teke­miset, jotta saa jotain aikaan) tulee kaikkea muuta kii­reel­li­sempää. Luet­tavien kir­jojen pinon selaa­minen (niis­tähän voisi saada virik­keitä). Pape­ri­ka­sojen sii­voa­minen (eihän sitä voi kir­joittaa jollei ympä­ristö ole sopiva). Tv-ohjelmien tut­kailu (tänäänhän saattaa tulla tärkeä ohjelma, joka on pakko katsoa). Ja sitten vielä kaikki ne työhön liit­tyvät teh­tävät, joita voi­sikin juuri nyt vilkaista.

Tiedän kyllä, että kaikki tuo on vain sijais­toi­mintaa, jolla vält­telen teke­mästä sitä, mikä olisi tärkeää. Vii­vyt­te­lyksi kut­sutaan sitä, että vapaa­eh­toi­sesti lykkää aiko­maansa toi­mintaa, vaikka lyk­kää­minen toden­nä­köi­sesti pahentaa tilan­netta. Vii­vyttely ja defenssit ovat läheisiä toi­silleen. Defenssi on minän keino puo­lus­tautua silloin, kun edessä on jokin vaikea asia. Se voi näkyä tor­ju­misena (olisi kai kui­tenkin vii­saampaa panostaa sen sijaan…), kiel­tä­misenä (ei tämä ole niin tärkeä tehtävä kuin…) tai välillä jopa taan­tu­misena (saan var­masti hyviä ideoita kunhan ensin käperryn peiton alle ja syön vähän suklaata). Keksin siis teko­syitä, joilla perus­telen vält­telyä ja sijais­toi­min­tojen teke­mistä. Tun­tuuko tutulta?

Vii­vyttely on monella tapaa hai­tal­lista. Se saa siir­tämään teh­täviä ja tekemään liian kii­reellä sel­laista, johon olisi halunnut syventyä. Se nakertaa onnis­tu­mista ja aiheuttaa huonon oma­tunnon. Se saa kan­tamaan teke­mät­tömiä töitä mie­lessään ja tus­kai­lemaan deadl linejen kanssa. Kui­tenkin sitä tarttuu välillä mie­luimmin sijais­toi­min­toihin kuin tär­keisiin teke­miseen. Aika ris­ti­rii­taista, sama energia ja aikahan niihin menee. Miten pääsisi vält­te­lystä eroon?

Kan­nattaa kokeilla keinoja, joita aikaan­saa­misen tut­kijat suo­sit­te­levat. Aika ajoin ne tun­tuvat jopa toi­mivan, kunhan vain saa itsensä toi­mimaan niiden mukaan useammin kuin kerran. Avain ovat toistot.

Frank Martela kehottaa olemaan väsyt­tä­mättä tah­don­voi­maansa, sääs­tämään sen tär­keisiin asioihin ja luomaan hyvät rutiinit (Tah­don­voiman käyt­töohje 2014). Sampo Sam­ma­listo suo­sit­telee vält­tämään kes­key­tyksiä ja erot­tamaan kii­reel­liset ja tärkeät asiat toi­sistaan (Viisas pääsee vähem­mällä 2014). Some on täynnä lisää vinkkejä siihen, miten tome­roittaa omaan toi­min­taansa – kunhan vain ottaa uudet keinot käyttöön, eikä käytä niiden luke­mista pako­keinona jostain tärkeämmästä…

Mitkä keinot voi­sivat toimia arjessa, sekä työ­teh­tä­vissä että vapaa-ajalla? Esi­mer­kiksi palastelu, hal­lit­tavan kokoiset teh­tävät ja teke­miseen menevän ajan arviointi etu­käteen. Jotain kon­kreet­tista ja mie­lellään sel­laista, että yhdellä istu­malla tuntee saa­vansa jotain aikaan. Sekä se, että ei yritä tehdä kaikkea ker­ralla vaan vai­heittain: luon­nos­telee ja hakee ideoita, tekee yhden pätkän, varaa ajan jat­kolle. Käyttää myös hetken työn arviointiin, palaa siihen uudelleen ja vii­meis­telee – ja yllättäen tehtävä onkin valmis koh­tuul­li­sella vai­valla ja ajankäytöllä.

Tär­keintä aikaan saa­mi­sessa kui­tenkin on, että haluaa. On innos­tunut. Sitä voi kutsua hie­nom­malla nimellä moti­vaa­tioksi. Jos oikein hifis­telee, niin sisäi­seksi moti­vaa­tioksi. Siinä on kyse siitä, että jos­sakin onnis­tu­minen on niin tärkeää, että muu meinaa jäädä. Sillä on hinku päällä, intohimo meneillään. Kun joku asia kiin­nostaa riit­tä­västi ja ryhtyy toimeen, syntyy innostus teke­mällä. Ei ins­pi­raa­tiota odot­ta­malla. Anna teke­mi­selle tilaa. Joka päivä, pie­nissä paloissa. Samalla onnistut vält­te­lemään vii­vyt­telyä ja onnistut siinä, mikä on sinulle tärkeää.

Soita 000 000 0000