Puhun, kirjoitan ja valmennan. Tietokirjailija, työnohjaaja, yhteiskuntatieteiden tohtori, ultrajuoksija, matkapyöräilijä ja kaupunkivaeltaja.

Solmukohtia
Vuorovaikutus ja yhteisöjen maailma

Mielenmaisemia 
Juoksu, matkapyöräily, kaupunkivaellus ja mielenmaisemat.

Vuorovaikutus

Verkostojen valta 2/3

Menin uuteen työ­paikkaan, jota esi­henkilö kuvasi asian­tun­te­vaksi, innos­tu­neeksi ja yhteis­työ­hen­ki­seksi. Olin innoissani, sillä kai­pasin uuden­laista ajat­telua ja yhdessä teke­mistä. Otin siis heti ensim­mäisinä päivinä aktii­visen roolin, sillä halusin näyttää olevani saman­lainen kuin muut. Mutta jokin takkusi. Sain kyllä koh­te­liaita vas­tauksia, mutta samalla myös hieman ihmet­te­leviä kat­seita. Oloni alkoi tuntua oudolta.

Osoit­tautui, että tun­nelma oli läm­pimän sijasta varau­tunut ja moni oli kai­vau­tunut poteroon, jota vahti tiu­kasti muilta. Yhteis­työ­kump­panit olivat vakiin­tuneet, eikä uusia tah­dottu mukaan sot­kemaan hyviä käy­täntöjä.  Moni ahersi työn parissa itsekseen, eikä edes kai­vannut muuta. Siksi yhteisön sisälle ei oikein edes muo­dos­tunut toi­mivia ver­kostoja. Mutta kup­pi­kuntia oli sitäkin enemmän.

Päät­telit oikein, yhteisöön ei oikein päässyt mukaan ja yhteistyö oli vähäistä.

Mutta mikä erottaa kup­pi­kunnat ver­kos­toista, molem­mis­sahan saman­hen­kiset hakeu­tuvat yhteen ja tukevat toi­siaan? Perusidea onkin saman­kal­tainen, mutta klikkejä yhdistää yleensä tyy­ty­mät­tömyys johonkin, ver­kostoja sen sijaan tahto saa­vuttaa jotakin. Ja klikit harvoin kut­suvat itseään kli­kiksi, sen sijaan ver­kos­toilla on usein vakiin­tunut ja arvos­tettu asema.

Tut­tujen ihmisten kanssa suhteet ja tavat alkavat vakiintua. Siksi uuden on joskus vaikea päästä ryhmään mukaan. Kaikkein hel­pointa se on ryhmään jo kuu­luvan kautta. Mutta ei riitä, että tunnet jonkun ja olet kiin­nos­tunut samoista asioista.  Ihmisten välille pitää myös syntyä luottamusta.

Eikä luot­tamus synny ilman tekoja. Mitä paremmin ihmiset tun­tevat toi­sensa ja viih­tyvät yhdessä, sitä mie­luummin he aut­tavat toi­siaan ja sitä vah­vempi kes­ki­näi­sestä luot­ta­muk­sesta tulee.

Vuo­ro­vai­kutus on siis ver­kostoa koossa pitävä voima. Mutta se ei synny itsestään, joten tar­vitaan sol­mu­kohtia, jotka pitävät ver­kostoa yllä. Jonkun täytyy sopia tapaa­mi­sista, välittää tietoa, kar­toittaa toi­veita ja huo­lehtia ryhmän koos­sa­py­sy­mi­sestä ja tar­vit­ta­vasta laa­jen­tu­mi­sesta. Ei rooli vält­tä­mättä ole yhdellä hen­ki­löllä, vaan heitä voi olla useampia, mutta ilman kes­ki­näisiä kon­takteja ver­kosto hiipuu.

Mieti vain esi­mer­kiksi aiemmin niin hyvin yhdessä viih­ty­nyttä opis­ke­li­ja­po­rukkaa, entisiä naa­pu­reita tai yhtey­den­pidon nimeen van­no­neita kurs­si­ryhmiä. Jos kukaan ei ryhdy toimeen tai tapaa­miset jäävät pin­ta­puo­li­siksi, jää yhteys liian löy­häksi ja suhteet etäi­siksi. Eikä vas­ta­vuo­roi­suutta, tuota jokaisen suhteen polt­toai­netta, ehdi syntyä.

Ilman tapaa­misia ei kuule kuu­lu­misia tai tunne ole­vansa muille tärkeä. Ilman tun­netta samalla puo­lella ole­mi­sesta ja kes­ki­näi­sestä arvos­tuk­sesta ei mikään suhde vah­vistu. Silloin jää myös vaille ver­koston tukea. 

Soita 000 000 0000