Puhun, kirjoitan ja valmennan. Tietokirjailija, työnohjaaja, yhteiskuntatieteiden tohtori, ultrajuoksija, matkapyöräilijä ja kaupunkivaeltaja.

Solmukohtia
Vuorovaikutus ja yhteisöjen maailma

Mielenmaisemia 
Juoksu, matkapyöräily, kaupunkivaellus ja mielenmaisemat.

Vastavuoroisuus

Vastavuoroisuus ratkaisee

Mistä vas­ta­vuo­roi­suu­dessa oikein on kyse?

Vas­ta­vuo­roisuus on nimensä mukai­sesti molem­min­puo­lista ymmär­rystä ja aktii­vi­suutta. Jaamme yhdessä aja­tuksia ja tietoa, kan­nus­tamme toi­siamme toteut­tamaan haa­veita ja luomme uskoa onnis­tu­miseen. Ja mikä tär­keintä, olemme kiin­nos­tu­neita siitä, mitä toi­selle kuuluu, ja otamme yhteyttä puolin ja toisin. Jos kans­sa­käy­minen on vain toisen varassa, ei suh­detta voi kuvata vastavuoroiseksi.

Kyse ei kui­tenkaan ole pel­kästä aut­ta­mi­sesta tai tie­tojen ja kenties etu­jenkin vaih­ta­mi­sesta. Vas­ta­vuo­roi­suuden mer­kitys on siinä, että kans­sa­käy­minen vah­vistaa suh­teita emo­tio­naa­lisen tuen, myö­tä­tunnon ja hyvän ilma­piirin kautta. Ilman vas­ta­vuo­roi­suutta mikään suhde ei syvene.

Kun mietit ystä­viäsi, työyh­tei­söäsi tai eri­laisia har­ras­tus­ryhmiä, huomaat, että niiden vas­ta­vuo­roisuus on hieman eri­laista. Työ­pai­kalla ja har­ras­tuk­sissa se on pit­kälti tie­tojen ja tai­tojen jaka­mista, ystävien kesken emo­tio­naa­lista tukea. Se, mihin kans­sa­käy­minen perustuu, luo myös pohjan vas­ta­vuo­roi­suu­delle. Kai­kissa sosi­aa­li­sissa tilan­teissa taas on hyötyä kes­ki­näi­sestä tuesta ja hyvän ilma­piirin ylläpitämisestä.

Onko vas­ta­vuo­roisuus aina vain omasta tah­dosta läh­tevää? Ei, sillä monessa tilan­teessa se kuuluu yhteisiin käyt­täy­ty­mis­sään­töihin ja tapaan toimia.

Vas­ta­vuo­roisuus on helppoa silloin, kun on kyse ihmi­sestä, jota arvostaa. Joskus taas tilanteen luonne sää­telee tarkkaan sitä, miten toimia. Ja on aika luon­tevaa nou­dattaa esi­mer­kiksi työ­roolin tai aseman tuomia odo­tuksia, vaikka ne tun­tui­sivat joskus vain vel­vol­li­suu­delta. Mutta jos omat yhtey­den­pi­to­y­ri­tykset ja ystä­väl­lisyys jäävät täysin vaille vas­ta­kaikua, latistaa se minkä tahansa ihmissuhteen.

Voisiko aktii­visen roolin ja yhteistyön raken­ta­misen sitten jättää ryhmän vetä­jälle ja itse vain odottaa, että tun­nel­masta ja suh­teista tulee hyvät? Tai onko vetäjä syyl­linen, jos omat odo­tukset eivät toteu­dukaan? Ei, sillä ilman hen­ki­lö­koh­taista vas­tuuta ja halua toimia yhdessä eivät suhteet tai luot­tamus kehity.

Soita 000 000 0000