Vastavuoroisuus on ratkaisevaa. On helppo luottaa, kun ympärillä on osaavia ihmisiä, jotka ovat ystävällisiä ja hyväntahtoisia, jotka haluavat auttaa ja joiden tavoitteet ovat yhteiset.
Silti tiivissäkään yhteisössä keskinäinen tuki ei ole aina itsestään selvää, sillä ryhmä alkaa helposti jakautua pienempiin osiin. Toisten kanssa tuntee olonsa läheisemmäksi kuin toisten, joidenkin kanssa yhteistyö sujuu paremmin, osan kanssa vuorovaikutus voi tuntua hankalalta jo alusta alkaen. Eikä niin pientä ryhmää olekaan, ettei siinä olisi mahdollisuutta sisä- ja ulkopiirin syntymiselle.
Jokainen meistä on joskus ollut mukana tilanteissa, joissa porukkaan alkaa muodostua selvä sisä- ja ulkopiiri. Vetäjän ympärille syntyy lähes itsestään läheisten luottohenkilöiden piiri. Loput ryhmästä jäävät kauemmaksi, hieman erilleen ryhmän ytimestä, mutta ovat kuitenkin osa ryhmää. Mutta sisäpiirillä on yksi merkittävä etu: se on suoraan mukana tekemässä päätöksiä.
Johtaja ei välttämättä rakenna tietoisesti eriarvoisia asemia ympärilleen, vaan kyse saattaa olla inhimillisestä pyrkimyksestä toimia niiden kanssa, joiden kanssa on hauskempaa, helpompaa ja antoisampaa ja joiden kanssa kokee myös saavansa asiat sujumaan paremmin. Mutta vaikka tilanteen ymmärtäisi järjellä (”joillakin nyt vain synkkaa paremmin”), ei se voi olla vaikuttamatta toiminnan ja tunnelman lisäksi myös keskinäiseen luottamukseen.
On joskus ikävä kokea olevansa ulkopiirissä, mutta on myös hyvin palkitsevaa tuntea olevansa yhtä tärkeä ryhmälle kuin muutkin. Joten yksi viisaimpia tekoja, joita ryhmä voi yhdessä tehdä, on tehdä jokaisesta arvokas sisäpiiriläinen. Silloin kaikilla on sama mahdollisuus vaikuttaa, kukaan ei jää yksin, ja vastavuoroisuuskin alkaa kasvaa pikkuhiljaa.
