Puhun, kirjoitan ja valmennan. Tietokirjailija, työnohjaaja, yhteiskuntatieteiden tohtori, ultrajuoksija ja matkapyöräilijä.

Sisäpiiri

Vas­ta­vuo­roisuus on rat­kai­sevaa. On helppo luottaa, kun ympä­rillä on osaavia ihmisiä, jotka ovat ystä­väl­lisiä ja hyvän­tah­toisia, jotka haluavat auttaa ja joiden tavoitteet ovat yhteiset.

Silti tii­vis­säkään yhtei­sössä kes­ki­näinen tuki ei ole aina itsestään selvää, sillä ryhmä alkaa hel­posti jakautua pie­nempiin osiin. Toisten kanssa tuntee olonsa lähei­sem­mäksi kuin toisten, joi­denkin kanssa yhteistyö sujuu paremmin, osan kanssa vuo­ro­vai­kutus voi tuntua han­ka­lalta jo alusta alkaen. Eikä niin pientä ryhmää olekaan, ettei siinä olisi mah­dol­li­suutta sisä- ja ulko­piirin syntymiselle.

Jokainen meistä on joskus ollut mukana tilan­teissa, joissa porukkaan alkaa muo­dostua selvä sisä- ja ulko­piiri. Vetäjän ympä­rille syntyy lähes itsestään läheisten luot­to­hen­ki­löiden piiri. Loput ryh­mästä jäävät kau­em­maksi, hieman erilleen ryhmän yti­mestä, mutta ovat kui­tenkin osa ryhmää. Mutta sisä­pii­rillä on yksi mer­kittävä etu: se on suoraan mukana teke­mässä päätöksiä.

Johtaja ei vält­tä­mättä rakenna tie­toi­sesti eriar­voisia asemia ympä­rilleen, vaan kyse saattaa olla inhi­mil­li­sestä pyr­ki­myk­sestä toimia niiden kanssa, joiden kanssa on haus­kempaa, hel­pompaa ja antoi­sampaa ja joiden kanssa kokee myös saa­vansa asiat sujumaan paremmin. Mutta vaikka tilanteen ymmär­täisi jär­jellä (”joil­lakin nyt vain synkkaa paremmin”), ei se voi olla vai­kut­ta­matta toi­minnan ja tun­nelman lisäksi myös kes­ki­näiseen luottamukseen.

On joskus ikävä kokea ole­vansa ulko­pii­rissä, mutta on myös hyvin pal­kit­sevaa tuntea ole­vansa yhtä tärkeä ryh­mälle kuin muutkin. Joten yksi vii­saimpia tekoja, joita ryhmä voi yhdessä tehdä, on tehdä jokai­sesta arvokas sisä­pii­ri­läinen. Silloin kai­killa on sama mah­dol­lisuus vai­kuttaa, kukaan ei jää yksin, ja vas­ta­vuo­roi­suuskin alkaa kasvaa pikkuhiljaa.

Soita 000 000 0000