Sari Kuusela on kiinnostunut kaikesta siitä, mitä elämässä ja työyhteisöjen näyttämöllä ja kulissien takana tapahtuu. Vallasta ja johtamisesta väitellyt yhteiskuntat. tohtori, tietokirjailija.

Sari Kuusela on kiinnostunut kaikesta siitä, mitä elämässä ja työyhteisöjen näyttämöllä ja kulissien takana tapahtuu. Vallasta ja johtamisesta väitellyt yhteiskuntat. tohtori, tietokirjailija.

Kevääl­lä käy­tiin eri mediois­sa vil­kas­ta kes­kus­te­lua sii­tä, miten koh­taam­me toi­sem­me.  Kes­kus­te­lu tii­vis­tyi sii­hen, miten ter­veh­dim­me toi­siam­me. Aihe on sama, jos­ta olen usein kes­kus­tel­lut työyh­tei­söis­sä. Aihe tun­tuu mones­ta ensi tur­haut­ta­val­ta, sil­lä olem­me­han kaik­ki työ­elä­mäs­sä hyvin käyt­täy­ty­viä ja koh­te­liai­ta. Kun kui­ten­kin jat­kaa kysy­mäl­lä, mil­lai­nen kult­tuu­ri tääl­lä on ter­veh­ti­mi­sen suh­teen, alkaa kuva kir­kas­tua.

Ensim­mäi­nen vas­taus yleen­sä on, että tot­ta kai ter­veh­dim­me kaik­kia. Huo­me­net sano­taan vas­taan­tu­li­joil­le. Tai aina­kin tutuil­le. Tai aina­kin vas­ta­taan, kun­han toi­nen ter­veh­tii ensin. Jos ei satu ole­maan jotain muu­ta meneil­lään samaan aikaan.

Poruk­kaa alkaa usein jo hie­man hymyi­lyt­tää, kun huo­ma­taan, ettei ter­veh­ti­mi­nen ihan niin itses­tään sel­vää ole­kaan. Kun kes­kus­te­lu jat­kuu, ker­too moni ensin sii­tä, kuin­ka koti­ra­pus­sa osa jät­tää ter­veh­ti­mät­tä ja aamui­sin odo­te­taan samaa bus­sia kukin omas­sa rau­has­saan. Ja kun tar­kem­min poh­tii, itse asias­sa työ­pai­kal­la­kaan ei vält­tä­mät­tä ter­veh­di­tä nii­tä, joi­ta ei tun­ne­ta. Lyhyt­kin jut­tu­tuo­kio yleen­sä pal­jas­taa, ettei työ­pai­kal­la ter­veh­ti­mi­nen ole­kaan niin auto­maat­tis­ta, mil­tä ensin tun­tui. Kol­le­goi­ta ter­veh­di­tään, mui­ta vält­tä­mät­tä ei.

Ehkä kyse on suo­ma­lai­ses­ta tavas­ta toi­mia. Olin kurs­sil­la muu­ta­ma viik­ko sit­ten, kun puheek­si tuli kult­tuu­rien väli­set erot vie­rai­den koh­taa­mi­ses­sa. Kes­kus­te­lu alkoi heti vilk­kaa­na. Toi­ses­ta kult­tuu­ris­ta tul­lut nuo­ri nai­nen ker­toi, että heil­lä hymyil­lään vas­taan tule­vil­le, vaik­ka eivät oli­si­kaan tut­tu­ja. Hän oli häm­men­ty­nyt mei­dän tavas­tam­me kat­soa sivuun ja pyr­ki­myk­ses­tä väl­tel­lä koh­taa­mis­ta. Eri­lai­ses­ta kult­tuu­ris­ta tul­lut nuo­ri nai­nen poh­ti, mik­si tun­num­me kart­ta­van mui­den kat­set­ta. Me muut muti­sim­me jotain koh­te­li­aas­ta tavas­ta antaa mui­den olla rau­has­sa, halus­ta olla häi­rit­se­mät­tä ja halut­to­muu­des­ta herät­tää huo­mio­ta.

Kes­kus­te­lu oli herät­tä­vä ja sai myös miet­ti­mään omaa ja työyh­tei­sö­jen toi­min­taa. Annam­me­ko itses­täm­me vie­rail­le kyl­män ja epä­koh­te­li­aan kuvan? Onko ter­veh­ti­mi­nen vain kult­tuu­ri­si­don­nai­nen tapa, tur­ha fraa­si vai onko sil­lä todel­lis­ta mer­ki­tys­tä työyh­tei­sön hyvin­voin­nin ja tulok­sen kan­nal­ta? Ter­veh­ti­mi­nen ei tie­ten­kään ole työyh­tei­sön toi­min­nan tär­keim­piä asioi­ta. Vai onko?

Toi­sen huo­maa­mi­nen ja ystä­väl­li­syys eivät ole vain hyvien tapo­jen mukais­ta. Ne ovat tut­ki­tus­ti kei­no­ja lisä­tä hyvin­voin­tia ja tuot­ta­vuut­ta työyh­tei­sös­sä. Tapa koh­del­la toi­sia ker­too hei­dän mer­ki­tyk­ses­tään ja omis­ta arvos­tuk­sis­tam­me. Sosi­aa­lis­ten tilan­tei­den yti­mes­sä ja hen­gen luo­ja­na on ter­veh­ti­mi­nen. Se on merk­ki toi­sel­le: huo­maan sinut, olet ter­ve­tul­lut, olem­me ver­tai­sia, täs­tä on hyvä jat­kaa.

Sii­tä, miten koh­taam­me toi­sem­me työyh­tei­sös­sä, voi pää­tel­lä pal­jon ihmis­ten väli­sis­tä suh­teis­ta ja ilma­pii­ris­tä. Se pal­jas­taa työyh­tei­sön kovim­man yti­men, ihmis­ten arvos­ta­mi­sen. Samal­la se ker­too arvois­ta, nor­meis­ta ja kult­tuu­ris­ta. Se tuo esil­le, kuin­ka läm­pi­mäs­ti mui­hin suh­tau­du­taan, ote­taan­ko kaik­ki huo­mioon vai pysy­tel­lään­kö tiu­kas­ti vain nii­den kans­sa, jot­ka ovat jo ennes­tään lähei­siä.  Ter­veh­ti­mi­sel­lä on täs­sä kes­kei­nen roo­li. Se luo ystä­väl­lis­tä ilma­pii­riä – olen huo­mat­tu, jon­kin arvoi­nen.

Ter­veh­ti­mi­nen on hyvien ihmis­suh­tei­den alku­läh­de ja ener­gian tuot­ta­ja. Se lähen­tää ihmi­siä toi­siin­sa. Ter­veh­ti­mi­nen ei vie aikaa, vaa­di seu­rus­te­lua tai ole­ta ystä­väk­si. Vaik­ka ter­veh­ti­mi­nen oli­si vain kult­tuu­ri­nen tapa, vai­kut­taa se ihmis­ten väli­siin suh­tei­siin. On vai­keam­pi olla välin­pi­tä­mä­tön sel­lai­sen koh­ta­los­ta, joka on edes hyvän päi­vän tut­tu.

Ter­veh­ti­mäl­lä luo­daan hyvää fii­lis­tä ja raken­ne­taan perus­ta ihmis­suh­teil­le. Ter­veh­ti­mi­nen on osa sitä ystä­väl­li­syy­den kult­tuu­ria, joka innos­taa toi­mi­maan yhdes­sä. Ystä­väl­li­syys luo ener­gi­aa ja läm­mit­tää. Se vie saman ver­ran aikaa kuin töy­keys tai välin­pi­tä­mät­tö­myys, mut­ta luo toi­sen­lai­sen ilma­pii­rin ja kan­taa pit­käl­le tule­vai­suu­teen.

Ystä­väl­li­syys ja ter­veh­ti­mi­nen eivät vaa­di pal­jon, vain läm­pi­män kat­seen, huo­maa­vai­set sanat ja tie­tyn kii­reet­tö­myy­den tun­nun. Sel­lai­nen vir­kis­tää miel­tä ja luo yhtey­den ihmis­ten välil­le, vaik­ka oli­si vain ope­tel­tu tapa tai työ­nan­ta­jan edel­lyt­tä­mää. Se tun­tuu kui­ten­kin hyväl­tä ja juu­ri minul­le tar­koi­te­tul­ta, vaik­ka näkee saman koh­dis­tu­van myös mui­hin. Se ei tee ystä­vik­si, mut­ta antaa sii­hen mah­dol­li­suu­den.

Jul­kais­tu alun­pe­rin Hyvejohtajuus-.fi blo­gis­sa 11.9.2017

Pin It on Pinterest