Jokaisessa ryhmässä tuntuu aina olevan joku hankala, joku kiukkuinen ja joku herkästi vastuun ottava. Joku, joka sovittelee tilannetta muidenkin puolesta, ja joku, jolle on tärkeää olla suosittu. Joku, joka ottaa tarkkailijan roolin, ja joku, joka tahtoo aina olla keskipisteenä.
Vain joitakin ryhmän arkkityyppejä mainitakseni.
Itse asiassa ensimmäisen havaintoni siitä, että tietyt tilanteet toistuvat, tein, kun olin ensimmäisen kerran vaihtanut työpaikkaa. Työtehtävät olivat erilaiset ja toimialakin toinen, mutta muutaman viikon jälkeen moni asia alkoi tuntua hyvin tutuilta.
Palaverikäyttäytyminen. Käytäväpuheiden sisältö. Kahvihetkien kulku. Roolit yhteisissä tilaisuuksissa. Suhteet johtoon, tapa keskustella esihenkilöiden kanssa. Samantyyppiset klikit, kaveripiirit ja suhtautuminen niiden ulkopuolisiin. Ne muistuttivat hämmästyttävällä tavalla sitä, miten vuorovaikutus oli sujunut edellisessä paikassa. Aloin tajuta, että toistamme usein samoja toimintamalleja. Siksi löydämme uusistakin ihmisistä paljon tuttua.
Yhteisö onkin paitsi joukko ihmisiä, joiden tehtävä on huolehtia yhteisellä vastuulla olevista asioista, myös paikka, joka on täynnä kaikkea sitä inhimillistä, joka on muutoinkin läsnä elämässä. Mieltymyksiä ja vastahakoisuutta, innostusta ja epäuskoa, luottamusta ja epävarmuuden kokemuksia. Tahtoa oppia uutta tai pysytellä vanhassa, kiinnostusta ottaa kantaa tai vain seurailla mitä tapahtuu. Kaikki tämä heijastuu suoraan ihmisten välisiin suhteisiin.
Yhteisön suhteetovatkin sen eliksiiri tai myrkky. Ne ratkaisevat sekä sen, miltä elämä yhdessä tuntuu, että sen, mitä yhdessä saadaan aikaan.
Olin kerran mukana työryhmässä, joka oli koottu edustuksellisesti. Tällä kertaa moni oli mukana vain velvollisuudesta, ei omasta kiinnostuksesta.
Kokoonpanossa ei sinällään ollut mitään vikaa, mutta ilmapiiri alkoi muodostua oudoksi. Ehdotukset saivat vastaansa välinpitämättömyyttä tai yllättävän äkäisiä kommentteja. Tuntui siltä, ettei mikään oikein kelvannut, mutta kukaan ei myöskään kertonut suoraan kantaansa tai ottanut vastuuta asioiden edistämisestä.
Olin ihmeissäni, enkä minäkään onnistunut parantamaan yhteistyötä. Päädyin tekemään suuren osan tehtävistä, koska koin, ettei niitä voinut tekemättäkään jättää. Jälkikäteen sain kuulla, että tilanne oli tyypillinen. Organisaatio piti tärkeänä, että edustuksellisuus oli kattava, mutta motivoituneiden tekijöiden sijasta mukaan valikoituivat usein ne, joiden aika kyllä riitti, mutta ei mielenkiinto. Lopputulos oli tahmainen yhteistyö ja kevyet tulokset, mutta tavoite, että kaikki tahot ovat mukana, kyllä toteutui.
Yllättävää kyllä, se oli organisaation mielestä ihan riittävä saavutus.
