Pääsenkö mukaan? 2/3

Pelko siitä, ettei tule lämpimästi tai edes neutraalisti vastaanotetuksi työtiimiin, harrastusporukkaan tai mihin tahansa itselle tärkeään ryhmään, on uudessa tilanteessa aina läsnä. Mutta ovatko kaikki yhtä epävarmoja?

Luulen, että jokainen meistä on tavannut ihmisiä, jotka näyttävät olevan kuin kotonaan missä tahansa tilanteessa. Toisaalta monella on varmasti myös havaintoja siitä, että joku jää yksin eikä tunnu oikein pääsevän keskusteluun mukaan. On helppo selittää itselleen, että se on henkilön oma valinta, mutta vuorovaikutuksessa ei ole kyse vain omista valinnoista. Tarvitsemme vastaanottavaisen ja lempeän mielen lisäksi myös halun tehdä muiden olo kotoisaksi, jotta tunnelma on mutkaton. Luonteva vastavuoroisuus saa sosiaaliset tilanteet sujumaan.

Psykologinen turvallisuus ei ole turhaan yksi tämän hetken puheenaiheista, sillä hyväksytyksi tuleminen on elintärkeää missä tahansa tilanteessa.  Tunne siitä, että voi olla oma itsensä ja puhua suoraan ilman kielteisiä seurauksia on välttämätön myös vuorovaikutukselle. Kun tuntee voivansa luottaa siihen, ettei torjuta, ei tarvitse jatkuvasti puolustautua, alistua tai hyökätä. Se rauhoittaa ilmapiiriä. Ja kun tietää, ettei kenenkään tarkoitus ole nolata, saavat myös erilaiset mielipiteet luontevasti tilaa.

Mutta juuri tuo psykologisen turvallisuuden tunne jäi puuttumaan ensimmäisenä päivänä uudella työpaikallani. Tunsin oloni oudoksi ja ulkopuoliseksi, ikään kuin juhlien kuokkavieraaksi, jolle avattiin ovi mutta joka jätettiin eteiseen odottamaan. Ne pienet ilmeet ja eleet, jotka kertovat hyväksymisestä, jäivät puuttumaan.

Lämmin hymy, myötätuntoinen katse, tunne tasavertaisuudesta.

Sen sijaan ilmeet olivat epäluuloiset, elekieli hylkivää ja äänensävyt kylmän muodollisia.

Jos vuorovaikutus ei suju, on vaikea tuntea itsensä tasavertaiseksi, johtuipa tilanne mistä tahansa. Ensitapaamisen järjestäneen johtajan omalaatuinen tapa toimia ei ollut omiaan luomaan yhteenkuuluvuutta, vaan pikemminkin rakentamaan eroja ihmisten välille. Myöhemmin huomasin, että toimintatapa oli hänelle luontaista muutoinkin. Mutta vaikka alkuun olin ainoa, joka ei tuntenut pelin henkeä, ei se muuttanut muiden minusta saamaa vaikutelmaa.

Jäin kahden rintaman väliin, ja siitä pois pääseminen vaatii aikaa, tunnusteluja ja tutustumista puolin ja toisin. Onneksi yhteistyö alkoi sujua paremmin, mutta tapahtunut jätti kuitenkin ihmissuhteisiin pysyvät jäljet.