Puhun, kirjoitan ja valmennan. Tietokirjailija, työnohjaaja, yhteiskuntatieteiden tohtori, ultrajuoksija, matkapyöräilijä ja kaupunkivaeltaja.

Solmukohtia
Vuorovaikutus ja yhteisöjen maailma

Mielenmaisemia 
Juoksu, matkapyöräily, kaupunkivaellus ja mielenmaisemat.

Vuorovaikutus

Minäkö asenteellinen? 2/2

Mui­noinen yhteis­työ­kump­panini suh­tautui ihmisiin hyvin kak­si­ja­koi­sesti. Oli niitä, joita hän ilmi­sel­västi arvosti, ja niitä, joita hän ei oikeastaan voinut sietää. Ja sitten oli niitä, jotka tun­tuivat hänestä saman­ai­kai­sesti sekä luo­tet­ta­vilta että epäi­lyt­tä­viltä. Har­mil­lista kyllä, kuuluin juuri siihen joukkoon.

Hyvä puoli oli, että tiesin, että yhteistyö oli mah­dol­lista toisin kuin niillä, jotka olivat hänen mus­talla lis­tallaan. Huono puoli sen sijaan oli, etten koskaan voinut olla varma, miten hän suh­tautui juuri sillä het­kellä. Oliko niin sanottu hyvä vai huono päivä ja kumpaan kate­go­riaan hän juuri silloin minut asetti. Suo­tuisina hetkinä olimme par­haita kump­pa­neita, pahoina päivinä kes­kustelu oli lähes mahdotonta.

Silloin pie­ninkin viite mah­dol­li­sesta petok­sesta sai hänet nega­tii­visten tun­teiden valtaan. Petos? Ei, kyse ei ollut talous­ri­kok­sista tai suh­teista, vain siitä, että en ollut samaa mieltä. Mie­li­pi­teeni oli väärä, näke­mykseni puut­teel­linen tai en ollut kysynyt etu­käteen hänen luo­tet­tu­jensa kantaa. Puhu­mat­takaan siitä, jos olin jät­tänyt teke­mättä jotakin, jota hän oli odot­tanut mutta josta hän ei ollut muis­tanut mainita. Niissä tilan­teissa oli mah­do­tonta puhua, sillä hän ei jak­sanut kuun­nella, vaan latasi kaiken mie­lessään olevan pet­ty­myksen pöytään. Kovalla äänellä, ikään kuin olisin huonokuuloinen.

Kysyin kerran pahimman pau­hauksen jälkeen kol­le­galta, miten olisi kan­nat­tanut rea­goida. Hän vastasi monen vuoden koke­muk­sella, ettei mitenkään. Kan­natti vain antaa koh­tauksen mennä ohi, kyllä se yleensä laantui seu­raavaan päivään men­nessä. Joten opet­telin olemaan hiljaa ja ottamaan palautteen nöy­rästi vastaan huo­noina päivinä. Hyvinä päivinä sen sijaan oli parempi olla aktii­vinen ja kantaa ottava, ettei saanut pas­sii­visen mai­netta. Vali­tet­ta­vasti en aina ihan heti päässyt sel­ville siitä, mil­lainen päivä oli. Siksi yhteistyö tuntui hyvin kuormittavalta.

Asen­teella on vai­ku­tusta, myös silloin, kun on joh­ta­vassa asemassa.

Tai oikeammin nime­nomaan juuri silloin, sillä se, joka on saanut eri­tyis­a­seman, on kaikkien huomion koh­teena. Ryh­mästä vas­taa­valla, esi­hen­ki­lö­ase­massa ole­valla, kes­kei­sellä asian­tun­ti­jalla tai esi­mer­kiksi kaikkien arvos­ta­malla hen­ki­löllä on paljon vai­ku­tus­valtaa sekä asioiden ete­ne­miseen että siihen, miten ihmiset suh­tau­tuvat toisiinsa.

Kuu­los­taako liian yksioi­koi­selta? Kenties, mutta meillä on tut­ki­mus­tenkin mukaan tai­pumus uskoa auk­to­ri­teet­teihin. Sosi­aa­lip­sy­kologi Stanley Mil­gramin kokeet 1960-luvun alussa ja vas­taavat tut­ki­mukset myö­hemmin toivat esille, että kuu­liaisuus on ihmi­sille hyvin tyy­pil­listä. Var­sinkin vai­keissa tilan­teissa oma rooli nähdään hel­posti vain toteut­ta­mi­seksi, ja todel­lisen vastuun toi­minnan seu­rauk­sista nähdään olevan ylem­mällä tasolla.

Ja tuo ylempi taso on melkein missä tahansa tilan­teessa läsnä. Kokouk­sissa on puheen­johtaja, tii­missä esi­henkilö, pro­jek­tissa vetäjä, har­ras­tuk­sessa opettaja, ja kave­reiden tapaa­mi­ses­sakin löytyy aina se, joka tuntuu joh­tavan joukkoa. 

Olet itsekin usein juuri tuossa asemassa.

Silti on niin helppoa odottaa, että joku muu rat­kaisee tilanteen. Tekee pää­töksen, ottaa vastuun, kertoo muille, miten edetä. Var­sinkin silloin, kun tilanne on hankala tai ris­ti­rii­tainen, auk­to­ri­teetti saa rat­kai­sijan roolin. On niin yksin­ker­taista tehdä, niin kuin hän sanoo.  Olla samaa mieltä tai tehdä se, mitä pyy­detään. Silloin ei aiheuta häi­riötä, täyttää odo­tukset ja toimii kuten ryhmän hyvän jäsenen pitääkin.

Ja jos lop­pu­tulos menee pieleen, ainahan jää jäl­jelle mah­dol­lisuus syyttää tilan­teesta pää­tök­sen­te­kijää. Inhi­mil­listä, mutta jossain määrin vastuutonta.

Mutta minähän tein vain sen, mitä odotettiin.

Suh­tau­tu­minen näkyy aina, vaikka sen yrit­täisi verhota kau­niiseen pakettiin.

Soita 000 000 0000