Puhun, kirjoitan ja valmennan. Tietokirjailija, työnohjaaja, yhteiskuntatieteiden tohtori, ultrajuoksija ja matkapyöräilijä.

Kohtelun merkitys
Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on email

Ei ole yhden­te­kevää mitä tapahtuu silloin, kun olemme yhdessä. Jos joku pomottaa, haluaa sää­dellä tarkkaan kaikkea, mitä tapahtuu tai joku koetaan niin han­ka­laksi, ettei yhteis­työstä meinaa tulla mitään, on olo aika tukala. Samoin silloin, kun porukka on jakau­tunut pie­niksi kli­keiksi, joiden välinen kauna ja epä­luot­tamus on käsin kosketeltavaa. 

Ihan toi­sen­lai­selta tuntuu silloin, kun on kiva olla yhdessä, tun­nelma on rento, ihmiset tun­tuvat lähei­siltä, kes­kustelu sujuu ja olo on ener­ginen, innos­tunut ja lempeä.

Huonon ja hyvän koh­telun ero on tun­ne­ta­solla huima. Ja kokemus syntyy niin pie­nistä teoista, että se on suo­rastaan häm­mäs­tyt­tävää. Lämmin katse tai kylmä ilme. Ynähdys tai lause vas­tauksena. Tunne siitä, että ollaan samalla puo­lella tai toi­siamme vastaan. Tor­juvat eleet tai helppous olla lähellä. Yhdessä olon tapa ja tunteet ker­tovat paljon ilman sanojakin. 

Aika, jonka vie­tämme yhdessä muiden kanssa, muokkaa koke­musta elä­mästä ja ihmi­sistä. Esi­mer­kiksi työ­pai­kalla ei vain tehdä töitä, sillä yhteistyön suju­minen tekee samalla näky­väksi ihmisten väliset suhteet. Har­ras­tuk­sissa, ystävien kesken ja läheisten kanssa tapahtuu sama: toiset ovat ikään kuin peili, joka näyttää asemani ja sen, miten minuun suh­tau­dutaan. Sillä on suora yhteys tun­teisiin, viih­ty­miseen, aikaan saa­miseen ja elämän laatuun yleisestikin. 

Arvostus saa heh­kumaan ja tun­temaan itsensä hyväk­sy­tyksi. Silloin haluaa jatkaa samalla lin­jalla. Sen sijaan epä­luulo puhu­mat­takaan ohit­ta­mi­sesta tai kaltoin koh­te­lusta myr­kyttää ilma­piirin ja tuhoaa vuo­ro­vai­ku­tuksen. Siksi se, miten koh­te­lemme toi­siamme, on rat­kai­sevaa paitsi yhteis­työlle myös itsetunnolle.

Silloin ei oikein uskalla puhua, ottaa kantaa, ehdottaa tai kertoa koke­muk­sistaan. Tark­kailee ihan toi­sella tavalla ilmeitä, eleitä ja lukee rivien välejä. Tar­koittiko se nyt oikeasti tuota, olisiko siinä sit­tenkin jotain takana? Kan­nat­taako ottaa tämä puheeksi, tehdä näin, vai pyrkiä olemaan niin huo­maa­maton, ettei vain kiinnitä itseensä turhaa huo­miota?  Ilman psy­ko­lo­gista tur­val­li­suutta tuntee jää­vänsä yksin, jon­nekin sosi­aa­lisen elämän laitamille.

Soita 000 000 0000