Puhun, kirjoitan ja valmennan. Tietokirjailija, työnohjaaja, yhteiskuntatieteiden tohtori, ultrajuoksija, matkapyöräilijä ja kaupunkivaeltaja.

Solmukohtia
Vuorovaikutus ja yhteisöjen maailma

Mielenmaisemia 
Juoksu, matkapyöräily, kaupunkivaellus ja mielenmaisemat.

Elämä yhdessä

Käyttäytyminen vallankäytön keinona 1/4

Aina, kun olemme yhdessä, mieli liikkuu. Syntyy tun­teita puo­lesta ja vastaan, lämpöä ja kyl­myyttä, lähei­syyttä ja ohit­ta­mista. Koke­mukset ovat joskus niin voi­mak­kaita, että niitä itsekin vaikea ymmärtää. Vaikka yritti esi­mer­kiksi olla rau­hal­linen ja pro­vo­soi­tu­matta, jotain tapahtui.

Siihen ei tarvita paljoa, vain katse, sanat, ilme kas­voilla tai asennon muutos, ja het­kessä kaikki on toisin. Rea­goimme paitsi tois­temme puheisiin eri­tyi­sesti siihen, mitä vais­toamme koh­te­lusta. Olenko pidetty, saanko arvos­tusta, onko sano­mi­sillani mitään mer­ki­tystä? Entä miten minulle läheisiin ihmisiin ja asioihin suh­tau­dutaan, kiin­nos­tu­neesti vai kenties nui­vasti tai kiuk­kuisen kärkkäästi? 

Tunteet vievät lähem­mäksi tai heit­tävät aina vain kau­em­maksi. Voi huomata ole­vansa täysin samaa mieltä, aivan eri lin­joilla tai kes­kellä tun­ne­myrskyä. Harvoin tilanne on se, ettei sosi­aa­li­sissa tilan­teissa tunnu miltään. Sen sijaan usein näyttää siltä, että asiat ja tunteet sekoit­tuvat niin, ettei niitä voi enää erottaa toi­sistaan. Silloin asioiden käsittely muuttuu tun­teiden peli­ken­täksi ja toi­minta tie­toi­seksi sosi­aa­li­seksi peliksi, vaikka piti vain löytää rat­kaisu tai tehdä päätös.

Se, miltä olo yhdessä tuntuu, on yhdis­telmä omaa ja ympä­rillä olevien toi­mintaa. Käyt­täy­ty­minen on kes­keisin keino vai­kuttaa. Se on osa jokai­sella meistä olevaa sosi­aa­lista valtaa.

Ajattele ketä vain kaikkien arvos­tamaa hen­kilöä, joka saapuu pai­kalle. Jokainen on silloin tun­to­sarvet her­killä: kenet hän huomaa, keiden kanssa puhuu, keille hän tuntuu kään­tävän selän, ketkä taas ottaa vastaan avo­sylin. Entä kuka hakee heti kon­taktia, kuka vetäytyy syr­jem­mälle, ketkä puo­lestaan ovat niitä, jotka osoit­tavat tie­toi­sesti oppo­sition voimaa.

Listaa voisi jatkaa loput­tomiin, mutta ydin on sama. Osoi­tamme käyt­täy­ty­mi­sel­lämme toi­sil­lemme sen, mitä heistä ja tilan­teesta ajat­te­lemme. Ja kun nämä eri­laiset tavat tör­määvät toi­siinsa, voi syntyä kum­mal­lista jälkeä. Tie­tenkin myös läm­pimiä suh­teita ja tukea, mutta pahim­millaan myös raa­dol­lista omien etujen aja­mista toisia tallomalla.

Vuo­ro­vai­ku­tuk­sella on valtava voima.

Yksit­täisten ihmisten lisäksi myös ryhmä vai­kuttaa. Miten, riippuu sen kult­tuu­rista, sillä yhteisö muuttuu juuri sel­lai­seksi, mikä sille sallitaan.

Jotkut ryhmät lei­jai­levat kaik­ki­voi­pai­suuden tun­teessa tai eivät näe muuta kuin itsensä. Joi­takin yhteisöjä leimaa kauna, kil­pailu, kateus ja ahneus, toisia revii­ri­tais­telut, jatkuva kyseen­lais­ta­minen tai suo­sik­ki­jär­jes­telmät. Joskus lii­al­linen pas­sii­visuus valtaa kaiken, eikä saada aikaan edes sitä vähää, mikä pitäisi ryhmän hen­gissä. Tai nos­tetaan joku asia tai ihminen muita ylem­mäksi, eikä mitään muuta pidetä enää arvossa. Se, mihin ympä­ril­lämme olevat meitä vetävät, on voima, jolta ei pääse pakoon.

Muu­tumme ryh­mässä tois­temme kal­tai­seksi niin hyvässä kuin pahassakin.

Joukon mukana mene­minen sekä kiehtoo että kaduttaa. Ryhmän tahtoa pitää nou­dattaa, jos haluaa pysyä mukana, vaikka se tun­tui­sikin vie­raalta tai vää­rältä. Eikä ryh­mä­paine anna kuin yhden vaih­toehdon. Siksi suos­tumme, vaikka se voi vähän kir­paista, sillä ryh­mästä luo­pu­minen olisi vaikeampaa.

Myös tot­tu­muksen voima on suuri. On paljon vai­vat­to­mampaa jatkaa niin kuin ennen kuin pon­nis­tella vas­tus­te­levan yhteisön muut­ta­mi­seksi. Siinä ollaan inhi­mil­li­syyden yti­messä: Teenkö vain sen, mikä tuntuu hel­polta, vaikka oma­tuntoni sanoo toisin. Koh­te­lenko muita niin kuin pitäisi – ja mitä se kertoo minusta ihmisenä.

Joskus sosi­aa­liset tilanteet ovat kuin kom­pas­telua eri­laisten näke­mysten vii­da­kossa. Se, mikä on yhdelle tärkeää, voi olla tuntua toi­sista vähä­pä­töi­seltä tai tur­halta. Silloin konfliktin itu on aina val­miina. Jos ei pysty astumaan het­kek­sikään ulos omasta kuplastaan, ei tavoita sitä, mikä on muille mer­ki­tyk­sel­listä. Ja toi­saalta, jos joutuu koko ajan tais­te­lemaan omien näke­mys­tensä puo­lesta, väsyy, sillä eli­mistö on silloin koko ajan hälytystilassa.

Soita 000 000 0000