Aina, kun olemme yhdessä, mieli liikkuu. Syntyy tunteita puolesta ja vastaan, lämpöä ja kylmyyttä, läheisyyttä ja ohittamista. Kokemukset ovat joskus niin voimakkaita, että niitä itsekin vaikea ymmärtää. Vaikka yritti esimerkiksi olla rauhallinen ja provosoitumatta, jotain tapahtui.
Siihen ei tarvita paljoa, vain katse, sanat, ilme kasvoilla tai asennon muutos, ja hetkessä kaikki on toisin. Reagoimme paitsi toistemme puheisiin erityisesti siihen, mitä vaistoamme kohtelusta. Olenko pidetty, saanko arvostusta, onko sanomisillani mitään merkitystä? Entä miten minulle läheisiin ihmisiin ja asioihin suhtaudutaan, kiinnostuneesti vai kenties nuivasti tai kiukkuisen kärkkäästi?
Tunteet vievät lähemmäksi tai heittävät aina vain kauemmaksi. Voi huomata olevansa täysin samaa mieltä, aivan eri linjoilla tai keskellä tunnemyrskyä. Harvoin tilanne on se, ettei sosiaalisissa tilanteissa tunnu miltään. Sen sijaan usein näyttää siltä, että asiat ja tunteet sekoittuvat niin, ettei niitä voi enää erottaa toisistaan. Silloin asioiden käsittely muuttuu tunteiden pelikentäksi ja toiminta tietoiseksi sosiaaliseksi peliksi, vaikka piti vain löytää ratkaisu tai tehdä päätös.
Se, miltä olo yhdessä tuntuu, on yhdistelmä omaa ja ympärillä olevien toimintaa. Käyttäytyminen on keskeisin keino vaikuttaa. Se on osa jokaisella meistä olevaa sosiaalista valtaa.
Ajattele ketä vain kaikkien arvostamaa henkilöä, joka saapuu paikalle. Jokainen on silloin tuntosarvet herkillä: kenet hän huomaa, keiden kanssa puhuu, keille hän tuntuu kääntävän selän, ketkä taas ottaa vastaan avosylin. Entä kuka hakee heti kontaktia, kuka vetäytyy syrjemmälle, ketkä puolestaan ovat niitä, jotka osoittavat tietoisesti opposition voimaa.
Listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta ydin on sama. Osoitamme käyttäytymisellämme toisillemme sen, mitä heistä ja tilanteesta ajattelemme. Ja kun nämä erilaiset tavat törmäävät toisiinsa, voi syntyä kummallista jälkeä. Tietenkin myös lämpimiä suhteita ja tukea, mutta pahimmillaan myös raadollista omien etujen ajamista toisia tallomalla.
Vuorovaikutuksella on valtava voima.
Yksittäisten ihmisten lisäksi myös ryhmä vaikuttaa. Miten, riippuu sen kulttuurista, sillä yhteisö muuttuu juuri sellaiseksi, mikä sille sallitaan.
Jotkut ryhmät leijailevat kaikkivoipaisuuden tunteessa tai eivät näe muuta kuin itsensä. Joitakin yhteisöjä leimaa kauna, kilpailu, kateus ja ahneus, toisia reviiritaistelut, jatkuva kyseenlaistaminen tai suosikkijärjestelmät. Joskus liiallinen passiivisuus valtaa kaiken, eikä saada aikaan edes sitä vähää, mikä pitäisi ryhmän hengissä. Tai nostetaan joku asia tai ihminen muita ylemmäksi, eikä mitään muuta pidetä enää arvossa. Se, mihin ympärillämme olevat meitä vetävät, on voima, jolta ei pääse pakoon.
Muutumme ryhmässä toistemme kaltaiseksi niin hyvässä kuin pahassakin.
Joukon mukana meneminen sekä kiehtoo että kaduttaa. Ryhmän tahtoa pitää noudattaa, jos haluaa pysyä mukana, vaikka se tuntuisikin vieraalta tai väärältä. Eikä ryhmäpaine anna kuin yhden vaihtoehdon. Siksi suostumme, vaikka se voi vähän kirpaista, sillä ryhmästä luopuminen olisi vaikeampaa.
Myös tottumuksen voima on suuri. On paljon vaivattomampaa jatkaa niin kuin ennen kuin ponnistella vastustelevan yhteisön muuttamiseksi. Siinä ollaan inhimillisyyden ytimessä: Teenkö vain sen, mikä tuntuu helpolta, vaikka omatuntoni sanoo toisin. Kohtelenko muita niin kuin pitäisi – ja mitä se kertoo minusta ihmisenä.
Joskus sosiaaliset tilanteet ovat kuin kompastelua erilaisten näkemysten viidakossa. Se, mikä on yhdelle tärkeää, voi olla tuntua toisista vähäpätöiseltä tai turhalta. Silloin konfliktin itu on aina valmiina. Jos ei pysty astumaan hetkeksikään ulos omasta kuplastaan, ei tavoita sitä, mikä on muille merkityksellistä. Ja toisaalta, jos joutuu koko ajan taistelemaan omien näkemystensä puolesta, väsyy, sillä elimistö on silloin koko ajan hälytystilassa.
