Kokemus on todennäköisesti tuttu monelle. Riippuu tilanteesta, ketä kuunnellaan herkällä korvalla. Ja joskus tärkeämpää on se, kuka asian sanoo, kuin itse asia.
Entä jos jättäytyisi hankalissa tilanteissa sivummalle ja ottaisi vähemmän näkyvän roolin, vaikka olisi eri mieltä? Saisi itse kyllä olla rauhassa, mutta äänekkäimpien kanta voittaisi, sillä hiljaisuus tulkitaan yleensä enemmistön tukemiseksi. Eikä mikään muutu, jos asioista ei puhuta yhdessä ratkaisua hakien.
Pahimmillaan sosiaalisissa tilanteissa voi päteä vanha sanonta, että joukossa tyhmyys tiivistyy. Le Bon sanoi saman hieman toisin: missä tahansa joukossa kasaantuvat vain sen jäsenten keskinkertaiset ominaisuudet. Miksi näin? Ryhmäpaine saa yksilön luopumaan omasta ajattelusta, ja tilalle tulee yhteinen mielipide. Silloin menetetään erilaisen ajattelun ja osaamisen voima. Ja kun tunteet alkavat voimistua, ne leviävät epidemian tavoin ja herkistävät toimimaan vailla harkintaa. Siksi joukkoa luonnehtii monesti keskinkertaisuus, ei viisaus.
Ryhmä, joka alkaa tiivistää rivejään vaatimalla tiukkaa yhdenmukaisuutta, menettää mahdollisuuden uudistua, ja siitä tulee vain varjo entisestä.
Kun tunteet ovat vahvoja, on joukon voima suurimmillaan, joten juuri silloin oma ajattelu kannattaa pitää kirkkaana.
