Puhun, kirjoitan ja valmennan. Tietokirjailija, työnohjaaja, yhteiskuntatieteiden tohtori, ultrajuoksija, matkapyöräilijä ja kaupunkivaeltaja.

Solmukohtia
Vuorovaikutus ja yhteisöjen maailma

Mielenmaisemia 
Juoksu, matkapyöräily, kaupunkivaellus ja mielenmaisemat.

Vuorovaikutus

Jäänkö ryhmässä sittenkin yksin? 2/3

Jos yhteisön toi­minta rakentuu arkisen yhteistyön sijasta nor­mi­tet­tujen koh­taa­misten varaan, voivat ihmiset jäädä vie­raiksi toi­silleen. Mieti esi­mer­kiksi jotain sinulle tuttua orga­ni­saa­tiota. Jos tavataan vain aika­tau­lu­te­tuissa pala­ve­reissa, on vaikea tutustua työ­ka­ve­reihin lähemmin, ja yhteis­henki jää usein syn­ty­mättä. Vähäinen yhteistyö puo­lestaan lisää epä­var­muutta, sillä on vaikea luottaa, jos ei oikeasti tiedä, mil­lainen toinen on. Silloin ei vält­tä­mättä edes uskalla yrittää tutustua paremmin.

Ihmi­sistä voi syntyä myös väärä kuva, jos aikaa tutus­tu­mi­selle ei ole. Ensi­vai­ku­telma jää voimaan, ja joku saa turhaan etäisen ja kylmän leiman, toinen näyt­täytyy kii­reisenä ja kolmas tär­kei­levänä, vaikka todel­lisuus olisi jotain muuta. Se ei tee hyvää yhteistyölle.

Jos ei tunneta paremmin, jäävät kes­ki­näiset suhteet hyvin muo­dol­li­siksi. Jos nähdään vain viral­li­sissa yhteyk­sissä, jää yhtey­denpito usein vain ter­veh­ti­misen tasolle. Jos kohtaa vain aseman tai roolin, jää tuntuma ihmi­sestä puutteelliseksi. 

Silloin kes­ki­näinen suhde jää pin­ta­puo­li­seksi. Tietää kyllä nimen ja teh­tävät, mutta ei tunne ihmistä niiden takana.  Se voi tehdä epä­var­maksi omasta ase­masta ja saada tul­kit­semaan pie­nim­piäkin vih­jeitä tar­peet­toman nega­tii­vi­sesti tai liian posi­tii­vi­sesti. Jokainen rat­kaisee tilanteen omalla tavallaan. Joku hakee yli-innok­kaasti kon­taktia tai jät­täytyy tie­toi­sesti sivum­malle, toinen etsii jat­ku­vasti tilai­suutta teh­däkseen hyvän vai­ku­tuksen tai menettää kaiken kiin­nos­tuksen. Joskus lähes­ty­mis­yri­tykset, vetäy­ty­miset ja tilanteen yli­tul­kinnat muo­dos­tavat oudon kierteen.

Työ­pai­kalla se voi edetä esi­mer­kiksi näin.  Ensin toinen käyttää hyö­dyksi kaikki tilai­suudet, joissa pääsee tekemään itseään tykö. Kysyy ensin jotain säh­kö­pos­tissa, sitten pala­ve­rissa. Seu­ra­vaksi hän haluaa esi­tellä tar­kemmin pro­jektia tai jää jut­te­lemaan kokouksen jälkeen. Menet­te­ly­tapaa voisi kuvata Tikusta asiaa -meto­diksi. Toisin sanoen, jos ei löydy luon­tevia yhteyksiä, niitä tehdään tarkoituksella.

Sama mene­telmä pätee itse asiassa mihin tahansa tilan­teeseen, jossa toi­votaan tii­viimpää yhteis­työtä. Ei niin pientä asiaa olekaan, etteikö siitä voisi yrittää jär­jestää yhteistä tapaa­mista. Ja niin kauan kuin kon­taktit saavat myö­tä­mie­lisen vas­taanoton, niitä jatketaan.

Mutta jos suhde ei edisty riit­tä­västi, alkaa yli­tul­kin­tojen vaihe. Silloin toisen käyt­täy­ty­minen on tarkan syynin alla. Tar­koittiko hymy samalla puo­lella ole­mista, vai oliko siinä sit­tenkin hieman ope­tellun makua? Sisälsikö kom­mentti pii­lo­viestin kri­tii­kistä? Mer­kitsikö tapaa­misen siir­ty­minen sitä, etten olekaan tärkeä? Kun mie­lessä alkaa jat­ku­vasti pyöriä ”mitä mitä mitä”, ollaan jo lähellä käännekohtaa. 

Soita 000 000 0000