Jos yhteisön toiminta rakentuu arkisen yhteistyön sijasta normitettujen kohtaamisten varaan, voivat ihmiset jäädä vieraiksi toisilleen. Mieti esimerkiksi jotain sinulle tuttua organisaatiota. Jos tavataan vain aikataulutetuissa palavereissa, on vaikea tutustua työkavereihin lähemmin, ja yhteishenki jää usein syntymättä. Vähäinen yhteistyö puolestaan lisää epävarmuutta, sillä on vaikea luottaa, jos ei oikeasti tiedä, millainen toinen on. Silloin ei välttämättä edes uskalla yrittää tutustua paremmin.
Ihmisistä voi syntyä myös väärä kuva, jos aikaa tutustumiselle ei ole. Ensivaikutelma jää voimaan, ja joku saa turhaan etäisen ja kylmän leiman, toinen näyttäytyy kiireisenä ja kolmas tärkeilevänä, vaikka todellisuus olisi jotain muuta. Se ei tee hyvää yhteistyölle.
Jos ei tunneta paremmin, jäävät keskinäiset suhteet hyvin muodollisiksi. Jos nähdään vain virallisissa yhteyksissä, jää yhteydenpito usein vain tervehtimisen tasolle. Jos kohtaa vain aseman tai roolin, jää tuntuma ihmisestä puutteelliseksi.
Silloin keskinäinen suhde jää pintapuoliseksi. Tietää kyllä nimen ja tehtävät, mutta ei tunne ihmistä niiden takana. Se voi tehdä epävarmaksi omasta asemasta ja saada tulkitsemaan pienimpiäkin vihjeitä tarpeettoman negatiivisesti tai liian positiivisesti. Jokainen ratkaisee tilanteen omalla tavallaan. Joku hakee yli-innokkaasti kontaktia tai jättäytyy tietoisesti sivummalle, toinen etsii jatkuvasti tilaisuutta tehdäkseen hyvän vaikutuksen tai menettää kaiken kiinnostuksen. Joskus lähestymisyritykset, vetäytymiset ja tilanteen ylitulkinnat muodostavat oudon kierteen.
Työpaikalla se voi edetä esimerkiksi näin. Ensin toinen käyttää hyödyksi kaikki tilaisuudet, joissa pääsee tekemään itseään tykö. Kysyy ensin jotain sähköpostissa, sitten palaverissa. Seuravaksi hän haluaa esitellä tarkemmin projektia tai jää juttelemaan kokouksen jälkeen. Menettelytapaa voisi kuvata Tikusta asiaa -metodiksi. Toisin sanoen, jos ei löydy luontevia yhteyksiä, niitä tehdään tarkoituksella.
Sama menetelmä pätee itse asiassa mihin tahansa tilanteeseen, jossa toivotaan tiiviimpää yhteistyötä. Ei niin pientä asiaa olekaan, etteikö siitä voisi yrittää järjestää yhteistä tapaamista. Ja niin kauan kuin kontaktit saavat myötämielisen vastaanoton, niitä jatketaan.
Mutta jos suhde ei edisty riittävästi, alkaa ylitulkintojen vaihe. Silloin toisen käyttäytyminen on tarkan syynin alla. Tarkoittiko hymy samalla puolella olemista, vai oliko siinä sittenkin hieman opetellun makua? Sisälsikö kommentti piiloviestin kritiikistä? Merkitsikö tapaamisen siirtyminen sitä, etten olekaan tärkeä? Kun mielessä alkaa jatkuvasti pyöriä ”mitä mitä mitä”, ollaan jo lähellä käännekohtaa.
