Kulttuurin piirteet

28.9.2022

Yhteisön perintö

Kaikilla meillä on taitoja, joista on hyötyä yhteisölle. Saatat esimerkiksi olla yksi niistä, joiden osaamista ja taitoja arvostetaan niin, että se olet esikuva muille. Tai jos huomaat vastaavasi usein toisten kysymyksin, sinulla on todennäköisesti luotettavan asiantuntijan maine – etkä ole niin pelottava, ettei sinulta uskallettaisi kysyä. Kenties olet henkilö, jonka tapaa antaa palautetta ihaillaan, ja se on hyvä esimerkki muillekin. Tai olet kokenein, idearikkain, kehittymishaluisin, ryhmän kokoava voima tai tärkeä taustatuki yhteistyölle.

Mutta vaikka kaikki tiedostavat, että monipuolisesta osaamisesta on hyötyä koko ryhmälle, yhteisön kulttuurista riippuu, millaisia piirteitä pidetään tärkeinä. Esimerkiksi nopeutta vai paneutumista, itsenäisiä päätöksiä vai keskusteluja, yhdessä oloa vai yksin työskentelyä. Tilanteen mukaan vaihdellen, tai jotain ihan muuta. Samalla kulttuuri antaa mallin myös siitä, ketkä saavat luottamuksen ja keitä ei pidetä sen arvoisina.

Sekä luottamus että kulttuuri rakentuvat yhteiselle historialle ja aiemmille kokemuksille. Niitä voisi kutsua myös yhteisön perinnöksi, sillä uudet ihmiset perivät usein paitsi tehtävät myös tavan suhtautua ja toimia edeltäjiltä. Niin hyvät kuin huonotkin tavat ohjaavat toimintaa ja muuttuvat vähitellen ryhmän tunnusmerkiksi. Sitä tehdään, mitä nähdään.