11.9.2016

Arkinen puhe ratkaisee

Kolumni Miten kasvaa asiantuntijaksi (Terhi Erkkilä ja Reeta Lehmusoksa, Tampereen yliopiston Aikalainen-lehti 6/2016) nosti työpaikan taukokeskustelut yhdeksi tekijäksi, joka auttaa opiskelijaa pohtimaan millaisia asioita ja tavoitteita haluaa toteuttaa ja edistää omalla työurallaan. Millaisiin keskusteluihin urapolkuja pohtiva opiskelija haluaisi osallistua työpaikallaan: hallita tarkkoja faktoja vai kokonaisuuksia, keskittyä ihmisiin vain asioihin, analysoida monimutkaisia ilmiöitä vai olla uusimman vaihtuvan trendin harjalla, muutamia esimerkkejä mainitakseni. Erkkilä ja Lehmusoksa toteavat, että työpaikan perustehtävä ja organisaation tarkoitus heijastuvat työyhteisön kulttuurin ja toiminnan lisäksi myös keskustelunaiheisiin.

Näkökulma on oivaltava, ei pelkästään opiskelijoiden vaan kenen tahansa omaa työtään ja rooliaan pohtivan kannalta. Se, mistä päivittäin puhutaan, muovaa ajatteluamme ja vaikuttaa siihen, millaisiksi kehitymme. Emme tee töissä pelkästään työtä, vaan saamme mahdollisuuden oppia ja kehittyä asiantuntijoiksi juuri sillä alueella. Imemme kuin sienet kaikkea sitä mitä työpaikalla tapahtuu ja opimme toisiltamme asioiden lisäksi keinoja onnistua, tapoja toimia ja menestystä sosiaalisissa tilanteissa. Opit sitä, missä olet mukana päivittäin.

Juuri siksi se, mistä töissä puhutaan, on niin tärkeää. Mikä on sinulle merkityksellistä, mikä on juuri siinä asiantuntemuksen ytimessä, missä haluat kehittyä? Mistä jaksat kiinnostua silloinkin, kun energiaa ei oikein olisi? Mikä taas saa ajatukset kääntymään sisäänpäin ja vaihtamaan aktiivisen kuuntelun osittaiseen välinpitämättömyyteen?

Mistä teillä puhutaan? Aina ei kuitenkaan tarvitse vaihtaa työpaikkaa saadakseen rikastavampia arkikeskusteluita. Muutoksen voi käynnistää myös nyt, omalla työpaikalla. Ota puheeksi se, mikä saa sinut syttymään töissä, ja houkuttele muut mukaan.