26.10.2017

Sosiaalinen minämme

Haluamme olla osa kiinnostavaa porukkaa. Sellaista, joka tuntuu itselle tärkeältä ja mukana olevat ihmiset sellaisilta, joiden kaltaisiksi haluaisi tulla. Miksi? Jokaiselle on tärkeää kuulua johonkin ryhmään, kiinnittyä siihen myös tunnetasolla, tulla hyväksytyksi, saada arvostusta ja kokea vastavuoroisuutta. Olla mukana porukassa, joka innostaa ja rikastaa elämää.

Ei siis ole yhdentekevää, millaisessa paikassa olemme töissä. Organisaation tehtävä, kulttuuri ja maine ratkaisevat. Vertailemme työyhteisöämme muihin ja arvioimme samalla omaa asemaamme. Ryhmä on toisin sanoen merkityksellinen omalle identiteetille. Mitä tärkeämpi ryhmä on jäsenilleen, sitä tiiviimmin he pysyvät yhdessä ja tekevät yhteistyötä. Ryhmän kulttuuri toisin sanoen liimaa yksilöt kokonaisuudeksi, jolla on enemmän voimaa kuin sen yksittäisillä jäsenillä.

Identiteetin voi kuvata kokemukseksi omasta itsestä. Siitä mitä pitää tärkeänä, mitä haluaa ja osaa, mihin uskoo ja mitä tavoittelee. Sosiaalinen identiteetti kertoo millaisia suhteita pitää tärkeinä, keitä luottamuksen arvoisina ja millaista toimintaa viisaana. Se on tunne yhteenkuuluvuudesta.  Ryhmien jäsenyyden kautta muut myös arvioivat, millaisia olemme. Sosiaalinen identiteetti tekee minusta osan meitä ja meistä yhdessä ryhmän ja kulttuurin.

Sosiaalinen identiteetti ei suinkaan ole pysyvä ja muuttumaton, vaan se rakentuu ja muokkautuu elämän eri vaiheissa. Teemme siis identiteettityötä koko ajan. Ympäristö jossa elämme, vaikuttaa siihen voimakkaaksi. Identiteettityö voimistuu tyypillisesti silloin, kun kokee ristiriitoja, epävarmuutta, muutoksia tai kriisejä. Tai kun onnistuu, kokee suurta iloa tai pieniä onnen hetkiä. Ne saavat pohtimaan omaa roolia ja asettamaan uusia tavoitteita, tai ainakin tarkentamaan nykyistä asemaa ja sitä, mihin samastuu. Myös pienet päivittäiset tapahtumat, jotka ilahduttavat, koettelevat ymmärrystä tai tuottavat pettymyksiä, saavat miettimään uudelleen omaa sosiaalista identiteettiä.