13.6.2017

Älä välttele valtaa

Valta, mistä siinä oikein on kyse? Valta kiinnostaa, mutta samalla se saattaa myös ärsyttää tai hämmentää. Jollain voi olla liikaa valtaa, jollain taas liian vähän. Sanalla valta on ollut huono kaiku, sillä sen koetaan kertovan käskyttämisestä ja oman tahdon toteuttamisesta välittämättä muista. Siitäkin voi olla kyse, mutta vallan ytimessä on ihan jotain muuta. Vallankäytössä on kyse vaikuttamisesta.

Vaikuttaminen ja vaikutusvalta tuntuvatkin sanoina paljon läheisimmiltä ja arkisilta. Haluaa saada aikaan jotain. Tahtoo toimia ja muuttaa maailmaa tai vahvistaa olemassa olevaa hyvää. Tai joskus vastustaa sitä mitä on ja muutttaa tilanne toiseksi. Yleensä kyse on yhteisten tavoitteiden toteuttamisesta, joskus oman edun ajamisesta. Kuulostaako jo tutummalta? Valta itsessään ei ole hyvää tai pahaa, mutta sitä voi käyttää molempiin.

Valta ja vaikuttaminen ovat osa organisaation arkea. Valta perustuu asemaan ja konkretisoituu päätöksissä ja teoissa, mutta se on myös ihmisen välistä sosiaalista valtaa: ketä kuunnellaan, keneltä kysytään neuvoa, kenen mielipide ratkaisee. Vaikuttamisen verkostot ovatkin joskus tärkeämpiä kuin viralliset kanavat. Tarvitaan hyviä ihmissuhteita ja tietoa siitä, mikä on yhteisölle tärkeää. Kun tuntee ihmisiä, ajattelua ja pyrkimyksiä, on helpompi toimia ja vaikuttaa.

Pelkkä asema ei siis enää riitä siihen, että saa ihmiset mukaan. Paljon riippuu siitä, millaista kohtelua saamme osaksemme.  Valtaa voi käyttää tavalla, josta syntyy tunne arvostuksesta ja mukaan ottamisesta. Tai tavalla, joka latistaa, ohittaa tai osoittaa välinpitämättömyyttä. Kun joku käyttää näyttävästi valtaa, paljastuu usein usein myös organisaation suhdeverkosto ja oma rooli siinä. Huomataanko, arvostetaanko ja saako vaikutusmahdollisuuden.

Moni kokee itsensä valtaa vailla olevaksi. Jokaisella on kuitenkin työroolinsa mukainen valta, vastuu ja mahdollisuus vaikuttaa. Tehtävän antama valta rakentuu asiantuntijuudelle ja kyvylle huolehtia sovituista asioista. Kaikilla on myös henkilökohtaista vaikutusvaltaa, jonka voima riippuu omasta tavasta toimia. Konflikti- ja ongelmatilanteet voivat antaa lisävaltaa silloin, kun osoittaa pystyvänsä auttamaan kiperissä tilanteissa tai ratkaisemaan ongelmat. Tehtävä, osaaminen ja oma tapa toimia antavat siis mahdollisuuden vaikuttaa ja onnistua. Onnistuminen motivoi ja tuo merkitystä työhön. Ei siis ole merkityksetöntä, kuinka käyttää työssään saamaansa valtaa.

– ps. Lisää vallasta voit lukea vaikka kirjasta Marjatta Jabe – Sari Kuusela: Hyvä paha valta (Talentum)