Vuorovaikutuksen hälytysmerkkejä 2/2

Aina on toivoa, sillä onneksi muutos on mahdollinen myös silloin, kun yhteisö on jo pitkään kärsinyt sisäisistä ongelmista. Ystäväni kertoi tästä hetki sitten positiivisen esimerkin.

Kyseessä oli työyhteisö, jota voisi lempeästi kutsua moniongelmaiseksi, sillä siihen oli vuosien aikana kasaantunut tulehtuneita henkilösuhteita, traumaattisia riitoja ja yhteistyön vaikeutta. Ne ilmenivät keskinäisenä syyttelynä, kiusaamisena ja tapana valikoida tehtävistä vain ne, jotka itseä kiinnostivat. Niitä tosin ei ollut paljon, joten työyhteisö putosi kaikkien tuloslistojen viimeiseksi.

Vuosien aikana oireet olivat muuttuneet syvään juurtuneeksi kulttuuriksi, jossa kukin taisteli vapaudestaan päättää itse, mitä teki ja kenen kanssa. Esihenkilöt olivat vaihtuneet usein, eikä kukaan ollut rohjennut puuttua tilanteeseen kunnolla pelätessään palautetta. Kunnes tapahtui jotain, joka muutti yhteisön suunnan.

Tuli uusi vetäjä, joka ei pelännyt ja joka halusi saada organisaation oikeille raiteille. Käännekohta oli niin yksinkertainen, että se voi kuulostaa epäuskottavalta.

Mitä tapahtui? Avain oli suora puhe. Juuri se, mitä edelliset esihenkilöt olivat vuosia vältelleet pelätessään seurauksia. Mikä merkillisintä, toiminta muutti suuntaa yhden palaverin jälkeen, ikään kuin ihmiset olisivat heränneet pahasta unesta.

Pelkkä puhe ei tietenkään riittänyt, mutta se toimi lähtölaukauksena ja antoi muutokselle suunnan ja sisällön. Jokainen sai myös roolin tilanteen ratkaisemisessa, sovittiin yhteisistä pelisäännöistä ja uuden kulttuurin vahvistamisesta palautteella.

Ei siis taikatemppuja, vaan tavallista hyvää kanssakäymistä.

Olin lumoutunut kuullessani kertomuksen. Joskus muutos voi vuosienkin jälkeen olla mahdollinen, kunhan vuorovaikutus on kohdallaan. Joskus tarvitaan vain sitä, että puhutaan rehellisesti, loukkaamatta ja halusta auttaa. 

Joskus yksikin ihminen voi olla muutoksen avain.

Ilmeet kertovat asenteista enemmän kuin sanat.