Näyttämöllä ja kulissien takana 1/2

Ajattele mitä tahansa organisaatiota. Päiväkotia, kauppaa, toimistoa, työpaikkaasi tai muuta sinulle hyvin tuttua paikkaa. Tiedät, että se, mitä näet siellä käydessäsi, ei ole koko kuva.

Jos olet asiakas, näet toiminnasta julkisivun: juuri sen, mitä sinulle halutaan näyttää. Näin meillä panostetaan asiakassuhteisiin, tällainen ilmapiiri meillä on.

Jos taas tapaat yhteistyökumppaneita heidän tiloissaan, näet jo hieman enemmän. Tietenkin osa siitä on ulkokuorta, mutta usein se rakoilee hieman. Huomaat, miten ihmiset suhtautuvat toisiinsa, kuulet, mitä pidetään tärkeänä ja mitkä taas ovat asioita, jotka ohitetaan tai joista halutaan vaieta.  Näet, ketkä ovat niitä, joilta haetaan vahvistusta näkemyksiin ja kuinka itsenäisesti voidaan toimia.

Tutusta ryhmästä tiedät jo paljon. Tunnet vaikutusvaltaiset, tukijat, taustavaikuttajat, syrjään vetäytyjät ja opposition. Näet, millaisia ryhmittymiä syntyy eri asioiden ympärille ja pysyvätkö ne aina samoina. Tunnistat hyvin tilanteet, joissa ollaan julkisesti samaa mieltä, mutta taustalla käy erimielinen kuhina. Tiedät myös, miten ihmisiä johdetaan, miten ristiriitoihin reagoidaan ja mitä tapahtuu niille, jotka ovat liian pitkään oppositiossa tai näkyvän kriittisiä.

Niistä yhteisöistä, jotka tunnet parhaiten, näet myös kääntöpuolen. Toisin sanoen kaiken sen, mitä tapahtuu kulissien takana. Miten asioita viedään eteenpäin, mistä neuvotellaan salassa ja mitä ei tule paljastaa kaikille. Tiedät tai ainakin aavistat kuka ohjaa ketäkin, kenestä tehdään uutta tähteä ja kenen maine on vaakalaudalla.

Entä jos kulissien takainen poikkeaa kovin selvästi yhteisön muusta elämästä? Silloin huomio kannattaa kohdentaa juuri taustalla tapahtuvaan, sillä se kertoo todellisuudesta enemmän kuin julkinen kuva. Kerron tästä yhden esimerkin.

Sain tilaisuuden olla seuratoiminnassa hetken aikaa ikään kuin kaksoisroolissa eli toisaalta ihan tavallisena jäsenenä mutta samanaikaisesti myös vetäjien luottohenkilönä. Oli kiinnostavaa mutta samalla hyvin surullista nähdä, kuinka paljon julkinen puhe poikkesi kulissien takaisesta. Suurin ero oli siinä, miten vapaaehtoisista puhuttiin. Julkisesti korostettiin heidän arvoaan ja sanottiin heidän olevan toiminnan kivijalka. Mutta taustalla sävy oli ihan toinen.

Heidän sanottiin olevan mukana väärällä asenteella, ottavan liian vähän vastuuta ja tekevän liian vähän töitä. Tunsin eläväni kahdessa eri todellisuudessa. Julkisen keskustelun maailmassa, jossa annettiin ymmärtää asioiden olevan ihan hyvin, ja kulissien takaisessa maailmassa, jossa vetäjät kerta toisensa jälkeen antautuivat arvostelemaan toiminnassa mukana olevia sydämensä kyllyydestä. Hieman oudosti vaikutti siltä, että kritiikki olisi ollut vetäjien suurin motivaattori toimintaan. Toisaalta saihan se heidät tuntemaan itsensä osaavaksi niiden onnettomien tumpeloiden rinnalla.

Tai itse asiassa meidän onnettomien tumpeloiden rinnalla, sillä putosin tietenkin itsekin pian samaan joukkoon. Ja totta, vetäjien kaksijakoinen suhtautuminen alkoi ennen pitkää näkyä koko ryhmälle, sillä harva asia pysyy yhteisössä täysin salassa.

Mutta erityisen kummallista oli, että kohtelusta huolimatta valtaosa jatkoi toiminnan parissa. Ehkä harrastus oli niin tärkeä, ehkä ei haluttu luopua tutuista ihmisistä, ehkä suhtautumiseen oli niin totuttu, ettei oikein enää nähty muita vaihtoehtoja. Kokemus opetti myös sen, että joskus on todella vaikea ymmärtää, mikä ihmisiä yhdistää ja saa heidät pysymään yhdessä.